MTV: Kokenut veikkausliigapelaaja puhuu uupumuksestaan: ”Yritin ottaa liian isoa haukkua”
Kuva: Juha Tamminen
Inter-kannattajien into oli suuri, kun kolme kertaa Veikkausliigan vuoden keskikenttäpelaajaksi valittu, ja vuoden 2008 mestarijoukkueen tärkeä kulmakivi Mika Ojala palasi seuraan kesällä 2017. Paimiosta lähtöisin olevan seuran oman kasvatin tehot eivät ole kuitenkaan olleet entisellään, ja kesken viime kauden Ojala ohjattiinkin omatoimisen harjoittelun pariin, ulos pelaavasta kokoonpanosta.
Vuoden viimeisinä päivinä Ojala teki rohkean teon ja kertoi Instagram-tilillään avoimesti vaikeasta vuodestaan. Ojala kertoi ajautuneensa burnoutiin, ja ”seinän tulleen vastaan”.
Ojala puhuu vakavasta uupumuksestaan tänään tiistaina MTV3-kanavalla. MTV julkaisi katkelmia haastattelusta jo etukäteen nettisivuillaan (tästä juttuun).
– Olimme Kupittaalla treenaamassa ja pelattiin kahdeksan vastaan kahdeksan -peliä. Noin 45 minuutin jälkeen meillä oli tauko ja siinä kaikki tapahtui. Meidän piti jatkaa vielä treenaamista, mutta minun oli pakko sanoa valmentajalle, etten enää pysty, usein maajoukkuepaidassakin nähty Ojala kertaa.
– Muistan sen fiiliksen, kun menin treeneistä kotiin ja romahdin meidän asunnon portaille. Löin oven perässäni kiinni ja totesin vain, että olen täysin loppu.
Pienen poissaolon jälkeen Ojala palasi loppukauden ajaksi Interin pelaavaan kokoonpanoon, ja on nyt toipunut täysin kuntoon. Signaaleja uupumuksesta hän kertoo huomanneensa jo ennen lopullista loppuun palamista.
– Huomasin kesällä, etten toivu matseista niin kuin muut. Palautuminen kesti kaksi kolme kertaa kauemmin kuin joukkuekavereilla.
– Myös nukkumisen ja ruokavalion kanssa oli ongelmia. Tuntui, etten vain saanut ravintoa tarpeeksi. Ennusmerkit olivat varmasti nähtävissä jo pidemmän aikaan, mutta en osannut itse lukea niitä, Ojala selittää.
Laitahyökkääjän mukaan ongelmien juurisyyt löytyvät jo Saksasta, jossa hän pelasi VfR Aalenin paidassa. Kilpailutilanne Saksan kolmosbundesliigassa kun oli vielä Suomea paljon kovempi.
– Se vaihde jäi päälle, kun tulin takaisin Suomeen ja Turkuun. Yritin ottaa liian isoa haukkua. Olisi vain pitänyt keskittyä Interiin tullessa, että hoidan oman tonttini ja uskoa siihen, että se riittää.
Toipumisessa keskeisintä oli sulkea ensitöiksi pois kaikki häiriötekijät.
[readmore from=Ojala-Mika]
– Uupumuksen ollessa pahimmillaan en tehnyt juuri muuta kuin aamupalan itselleni. Loppupäivä meni aika lailla makuuasennossa, jos en sitten käynyt itsekseni treenaamassa. Ei minulla ollut energiaa tai halua tehdä yhtään mitään.
– Koitin sulkea itseltäni pois kaikki mahdolliset ärsykkeet. Laitoin telkkarin kiinni ja somen kiinni. Yritin vain levätä ja olla. Se meni ihan niin yksinkertaiseksi kuin elämän vain voi itselleen tehdä, Ojala kertoo.
Mika Ojala nähtäneen seuraavan kerran pelikentillä vasta huhtikuussa, sillä hän loukkaantui Interin harjoituksissa tammikuussa.
Ojalan tarinaa kuullaan MTV:n Studio-ohjelmassa tiistaina klo 21-22. Ohjelma on nähtävissä myös mtv.fi-palvelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin