Naisten liiga alkaa selvästi Veikkausliigaa aiemmin – tosin vain kuuden joukkueen osalta
Kuva: Juha Tamminen
Palloliitto on julkaissut kotisivuillaan Naisten Liigan otteluohjelman kaudelle 2019. Otteluohjelmaa pääsee tarkastelemaan tästä.
Naisten Liiga pelataan edelliskausien tavoin kymmenen joukkueen kaksinkertaisena runkosarjana, jonka jälkeen joukkueet jaetaan ylä- ja alaloppusarjoihin. Runkosarjan päätöskierros pelataan kokonaisuudessaan lauantaina 24. elokuuta.
Sarja käynnistyy kolmella ottelulla lauantaina 23. maaliskuuta. Tällöin pelataan Tikkurilan tekonurmella Vantaalla, Savon Sanomat Areenalla Kuopiossa sekä Oulussa. Ohjelman erikoisuutena on, että neljä joukkuetta – TPS, JyPK, IK Myran ja Ilves – aloittavat kautensa kolme viikkoa muita kuutta myöhemmin. Tällöin kuusi joukkuetta on jo pelannut kaksi ensimmäistä otteluaan.
Sarjan alkua voidaan pitää varsin varhaisena, sillä Veikkausliigassa tositoimiin päästään vasta puolitoista viikkoa myöhemmin 3.4. Miesten Ykkösessä pelit puolestaan alkavat vasta 27.4.
Pieni varaus Naisten Liigan ohjelmassa lienee myös muutoksille, sillä mikäli urheilun oikeusturvalautakunta hyväksyy puolustavan mestarin PK-35 Vantaan valituksen sen lisenssittä jättämisestä, pelattaneen sarja 11 joukkueella. Tällöin kalenteriin on raivattava tilaa lisäotteluille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa