Oikeusistuin määräsi futistähtien tutkintavankeuden jatkumaan – kiven sisässä kohta jo puoli vuotta
Kuva: Getty Images
Venäjän maajoukkueestakin tutut Aleksandr Kokorin ja Pavel Mamajev ovat saaneet talven aikana totutella vankeuteen, eikä loppua näy. Moskovalainen oikeusistuin päätti tiistaina hylätä kaksikon vapautuksen takuita vastaan tai toiveen päästä kotiarestiin. Sen sijaan tutkintavankeutta päätettiin jatkaa ainakin huhtikuun 8:nteen päivään saakka.
27-vuotias Kokorin ja 30-vuotias Mamajev törttöilivät pahemman kerran 7. lokakuuta huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena. Kaksikko kävi aamuvarhaisella moskovalaisessa kahvilassa Venäjän hallituksen virkamiehen kimppuun, ja Kokorin muun muassa löi tätä tuolilla. Myös muut kahvilan asiakkaat saivat osansa jalkapalloilijoiden riehumisesta. Miesten häiriköinti ja tappelunujakka tallentui valvontakameroille.
Vain muutamaa tuntia aiemmin sama kaksikko oli pahoinpidellyt erään TV-juontajan autonkuljettajaa. Kokorin ja Mamajev olivat tiettävästi juhlineet ”ystävyytensä 10-vuotispäivää”, mutta juhlinta karkasi pahemman kerran käsistä. Kyseisistä rikoksista voidaan tuomita maksimissaan viiden vuoden vankeusrangaistus.
They started off as villains, but now the public feel sorry for them. They will be in jail until 8th of April at least after having an appeal rejected today.
| Kokorin and Mamaev – Four months, no sentence, no end in sight?
| @kurbaninho
| russianfootballnews.com/kokorin-and-ma…
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”