Saksa otti sunnuntaina dramaattisten vaiheiden jälkeen 3-2-vierasvoiton Hollannista EM-karsintojen avausottelussaan.

Ennen ottelun alkua saksalaiskannattajat kritisoivat päävalmentaja Joachim Löwin valitsemaa puolustusvoittoista aloituskentällistä, mutta tauolla Saksa johtikin 2-0 Leroy Sanén ja Serge Gnabryn maaleilla.

Kaikki näytti hyvältä, kunnes ei enää näyttänyt. Hollanti oli toisella jaksolla hallitsevampi osapuoli ja tuli tasoihin Matthijs De Ligtin ja Memphis Depayn osumilla.

Ottelu ratkesi 90. minuutilla, kun juuri vaihdosta kentälle tullut Marco Reus murtautui Hollannin linjan taakse ja sai syötön vauhtiin. Hän löysi vielä takaviistosta laitapuolustaja Nico Schulzin, joka oli noussut hyökkäykseen mukaan ja laittoi pallon reppuun suoraan syötöstä.

Täysi pistepotti oli iso piristysruiske Saksalle, jonka peli on takkuillut viime kesän MM-kisoista lähtien. Saksa jäi MM-turnauksessa alkulohkoon ja on pelannut sen jälkeen kahdeksan ottelua, joista se on voittanut kolme ja hävinnyt kaksi. Viime keskiviikkona Saksa jäi vielä harjoitusottelussa 1-1-tasapeliin Serbiaa vastaan, joskin Löw oli vaihtanut useita pelaajia sunnuntain koitokseen.

Maajoukkuevalmentaja oli itsekin helpottunut voiton jälkeen RTL:n haastattelussa.

– Ensimmäinen puoliaika oli mahtava. Meillä oli peli täysin hallinnssa, kommentoi Löw.

– Maali tuli toisella jaksolla todella huonoon väliin. Se on prosessi, joka nuoren joukkueemme on käytävä läpi.

– Me emme ole menettäneet uskoa. Tänään meillä oli tuuria, joka meiltä on puuttunut viime peleissä.

Ratkaisumaalin heikommalla jalallaan iskenyt Schulz oli myös innoissaan.

– Tuntuu todella hyvältä. Tämä oli hyvä voitto meille joukkueena.

– Olimme toisen puoliajan alussa liikaa puolustuskannalla. Saamme paljon itseluottamusta tästä pelistä.