Mihin jäivät Huuhkajien tornit? Markku Kanerva pitää Sadikille ja Markkaselle ovea avoinna

Onneksi on Teemu Pukki. Tulikuuma Mestaruussarjan maalipörssin kärkinimi tuo Huuhkajien hyökkäykseen aimo tavalla uskottavuutta ja tehoja, kun Joel Pohjanpalon pitkään jatkunut sairausloma venyy ja venyy.
Tuoreelta Markku Kanervan julkistamalta pelaajalistalta puuttuu myös kolme muuta Nations Leaguen aikana usein ryhmään kuulunutta hyökkääjäpelaajaa. Jasse Tuominen ja Simon Skrabb ovat sivussa terveyssyistä, eikä 197-senttistä Eero Markkasta valittu Indonesian pääsarjasta mukaan.
Kanervan mukaan ovi ei kuitenkaan Markkaseltakaan ole PSM Makassariin siirtymisen jälkeen sulkeutunut. Sama koskee myös toista tornia Berat Sadikia (192 cm), joka vaihtoi tammikuussa Kyproksen pääsarjan Espanjan kakkosliigaan ja teki viikonloppuna Kataloniassa ensimmäisen maalinsakin. Tähän ryhmään kumpikaan torni ei kuitenkaan mahtunut.
– Berat oli isolla listalla, ja olen häntä seurannut. Vähän käy sääliksi se pelitapa, jolla he (Gimnástic de Tarragona) pelaavat. Beratille tulee aika paljon pitkää palloa ja kaksinkamppailupelaamista, ja hän ei ole hirveästi maalipaikoille päässyt, vaikka viimeksi tekikin rankkarista maalin, Kanerva kertaa Sadikin edesottamuksia.
– Myös peliaikaa on Sadikille tullut vähän vaihtelevasti. Olen hänen tilanteestaan hyvin kartalla. Jos mietitään täydennyksiä tähän joukkueeseen, niin kyllä Berat siinä holleilla on.
Entäpä sitten Eero Markkanen, joka vaihtoi Ruotsin Allsvenskanin Indonesian pääsarjaan?
[readmore from=Huuhkajat]
– Jos ajatellaan logistiikkapuolta ja olosuhteisiin sopeutumista, niin siinä tulee matkustamista ja aikaerot päällä. Toki tulee meille Jenkeistäkin kavereita, Kanerva pyöritteli lehdistötilaisuudessa.
– Täytyy aina miettiä, mikä sen pelaajan ympäristö on, kun lähdetään pelaamaan näitä kansainvälisiä pelejä – yhtään väheksymättä Indonesian sarjaa.
– Kyllä Erzikin silti listoilla oli. Ei Indonesiassa pelaaminen sitä tarkoita, että nimi pyyhitään listoilta pois. Täytyy kuitenkin aina miettiä kokonaisuutta, kun valmistautumisaika on lyhyt.
Lue lisää Huuhkajista erikoissivultamme.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä