Neymar täysin suunniltaan tuomarin päätöksestä: ”Se on häpeä”
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germain on tavoitellut isoilla investoinneilla menestystä Mestarien liigassa jo vuosien ajan, mutta on saanut pettyä kausi toisensa jälkeen. Nykymuotoisen Mestarien liigan aikana PSG on yltänyt välierävaiheeseen vain kerran – 24 vuotta sitten – eikä loppuotteluun kertaakaan. Keskiviikkona taival katkesi jo kolmantena vuonna peräkkäin jo neljännesvälierävaiheessa.
PSG oli hakenut Old Traffordilta turvallisen tuntuisen 2-0 -voiton, mutta taipui kotikentällään maalein 3-1. Ottelu sai dramaattisen lopun, sillä Unitedin kolmas maali syntyi ottelun lisäajalla videotarkistuksen jälkeen tuomitusta rankkarista. Hidastus osoitti pallon osuneen Presnel Kimpemben käteen tämän hypätessään puolittain kääntyneenä peittämään laukausta.
Pariisilaiset joutuivat ottelupariin ilman ykköstähteään Neymaria, jonka tammikuun lopussa syntynyt jalkapöytävamma pakotti pitkiksi ajoiksi sairastuvalle. Neymar seurasi ottelua paikan päällä Parc des Princesillä, ja purki suorasukaisesti pettymystään erotuomari Damir Skominan päätökseen ottelun jälkeen Instagramissa.
– Tämä on häpeä. Se ei ollut rankkari, Neymar julisti kainostelematta.
– He laittavat neljä miestä, jotka eivät ymmärrä jalkapalloa, katsomaan sitä laukausta hidastettuna – se ei ollut pilkku. Miten hänellä muka oli käsi selässään? Painukaa v*ttuun.
Neymar is ranting on Instagram about the penalty decision 

.
“Disgraceful. 4 guys who know nothing about football watch a slow motion replay in front of the TV. It was nothing! What can he do with his hand while his back is turned? Go f**k yourselves!"
Stay classy!
“Disgraceful. 4 guys who know nothing about football watch a slow motion replay in front of the TV. It was nothing! What can he do with his hand while his back is turned? Go f**k yourselves!"
Stay classy!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
