Saksan maajoukkueen pitkäaikainen päävalmentaja Joachim Löw nostatti viime viikolla suuren kohun, kun hän ilmoitti Thomas Müllerin, Jerome Boatengin ja Mats Hummelsin maajoukkueurien päättyneen. 30-vuotiailla Hummelsilla ja Boatengilla sekä 29-vuotiaalla Müllerillä voisi hyvinkin olla vielä useita vuosia huipulla jäljellä, mutta Löw vihjasi vahvasti ratkaisun olevan lopullinen.

Löwin ratkaisua on sekä puolusteltu että arvosteltu äänekkäästi. Bayern Münchenin johtoporras ärähti pelaajatrionsa kohtelusta piankin, ja myös jokainen ulostetun trion pelaajista ilmaisi ratkaisuun pettymykseensä.

Nyt myös maajoukkueen nykyisiin avainpelaajiin kuuluva Joshua Kimmich ilmaisi pettymyksensä Joachim Löwin toimintaan. 24-vuotias Kimmich on ainoa pelaaja, joka on pelannut täydet peliminuutit Saksan tämän kauden aikaisissa kuudessa maaottelussa.

– Se tapa ei ollut oikea, Kimmich totesi Die Weltille lauantaina.

– Tunnen maajoukkueen nuoruudestani lähtien vain noiden kolmen pelaajan kanssa. He ovat omistaneet joukkueelle viimeiset kymmenen vuotta ja tekivät meistä maailmanmestareita.

– Ymmärrän täysin, että pojat ovat pettyneitä. Varsinkin, kun ajatellaan, minkäikäisiä he ovat. Yksikään heistä ei ole liian vanha pelatakseen maajoukkueessa. He olisivat ansainneet erilaisen tavan lähteä, Kimmich puuskahti.

Kimmich saa tukea kannalleen ikätoveriltaan, keskikenttäpelaaja Leon Goretzkalta.

– Tunnen saksalaisena, enkä ainoastaan jalkapalloilijana, valtavaa kiitollisuutta heitä kolmea kohtaan. He ovat antaneet meille uskomattoman hienoja hetkiä. Kun ajattelen maailmanmestaruutta, ihoni menee kananlihalle. He ovat kolme suurta luonnetta, ja täytettäväksi jää iso aukko, Goretzka kehuu.

[readmore from=Löw-Joachim]

Maajoukkueen kapteeni Manuel Neuer oli kommenteissaan diplomaattisempi. Neuer ei tiennyt Löwin päätöksestä etukäteen, mutta pian sen jälkeen he keskustelivat puhelimessa. Bayern-vahtikin myönsi yllättyneensä ratkaisusta.

– Tuskin kukaan arvasi edellisellä viikolla, että näin käy. Ymmärrän hyvin, että pelaajat olivat pettyneitä.

– Valmentajan tehtävä on kuitenkin tehdä päätöksiä. Asiaan on suhtauduttava siten. Valmentajan vastuulla on päättää, keitä pelaajia maajoukkueeseen kutsutaan, Neuer muistuttaa.