Suomen Cupissa leijumisia ja liian aikaisin nuolaisemista – rahaseurat ulkona, tässä 16 jatkajaa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Cupin karsintavaihe on nyt pelattu. Viimeisen jatkopaikan lunasti IFK Mariehamn, joka voitti sunnuntai-iltana HIFK:n maalein 3-0. Samalla IFK sysäsi HJK:n ulos 16 parhaan joukosta (lue lisää).
HJK on 13 mestaruudellaan Suomen Cupin historian menestyksekkäin joukkue. Tällä vuosikymmenellä se on ollut cupin loppuottelussa kuusi kertaa – viimeksi viime vuonna – ja voittanut kilpailun kolmesti. Se, ettei HJK päässyt tällä kertaa edes 16 parhaan joukkoon, on jättiyllätys.
HJK:n paikalliskilpailija HIFK:lta moni ei välttämättä kovin suuria alkavalta veikkausliigakaudelta odota, mutta silti 0 pistettä viidestä pelistä on surkea suoritus. Helsinkiläisten lisäksi Veikkausliigan joukkueista neljännesvälierien ulkopuolelle jäivät isolla pelaajabudjetilla operoivat SJK ja KuPS, viime kauden pronssijoukkue. Isoja yllätyksiä nekin.
NO NIIN. Ehkä ne Suomen ”rikkaimmat seurat” eli Klubi, sjk & Kups kaikki ulkona cupista. Eipä siinä. Saapahan pelata kunnon harjoituspelejä ja testata pelaajia. #RESPECT #SuomenCup #HJK
Matka jatkuu, jatkopaikka 
Olihan hieno ilta eilen Karhuhallissa kärkikamppailun merkeissä. Iso kiitos vielä paikalle tulleelle yleisölle!
2.3 jatketaan @ACOulu'n vieraana!
Koko galleria
urheilupori.com/galleria.asp?g…
#MusanSalama #HalaMuSa
#SuomenCup #Ykkönen
@urheilusuomi

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa