Bayern München nöyryytti Dortmundia derbykamppailussa – Robert Lewandowski saavutti huikean maalisaldon
Kuva: Getty Images
Bayern München ja Borussia Dortmund ottivat yhteen kauden viimeisessä Der Klassikerissa lauantai-iltana.
Dortmund siirtyi viime viikonloppuna sarjakärkeen voitettuaan Wolfsburgin 2-0-lukemin. Bayern jäi samaan aikaan 1-1-tasapeliin Freiburgin vieraana ja lähti derbykamppailuun kahden pisteen takaa-ajoasemasta.
Bundesliigan ykkösjoukkue vaihtui kuitenkin derbykamppailun myötä. Bayern nöyryytti Dortmundia murskaavin 5-0-lukemin Allianz Arenalla, pudottaen keltapaidat takaisin toiselle sijalle.
Bayernin kärkimies Robert Lewandowski nousi ottelussa eniten esille, kun hän latoi kaksi maalia entisen seuransa verkkoon ja saavutti samalla 200 Bundesliiga-maalin rajapyykin.
Bayern München aloitti ottelun vahvasti. Mats Hummels oli lähellä puskea kulmapotkun sisään jo ensiminuuttien aikana, mutta entinen Dortmund-toppari suuntasi yrityksensä kuitenkin vähän ohitse maalin.
Dortmundin ensimmäinen maalitilanne oli puolestaan erityisen vaarallinen. Marco Reus pelasi pallon takaviistoon rangaistusalueen reunalle, josta Mahmoud Dahoud laukoi pallon tolppaan.
Bayern kuitenkin hallitsi maalintekopaikkoja, ja siirtyikin jo 10. peliminuutilla 1-0-johtoon.
Dortmund-puolustus ei oppinut aiemmasta virheestään, vaan jätti Hummelsin jälleen kerran vapaaksi Bayernin kulmapotkussa. Tällä kertaa saksalaispuolustaja ei puskenut ohitse, vaan upotti pallon Roman Bürkin selän taakse.
Hummels oli viimeksi tehnyt maalin Bundesliigassa lokakuussa 2017.
Dortmundin vaikeudet jatkuivat seitsemän minuuttia myöhemmin, kun Dan-Axel Zagadou teki kalliin virheen keltapaitojen alakerrassa. Ranskalaistoppari syötti pallon suoraan Robert Lewandowskille, joka ryntäsi läpiajoon. Puolalaiskärki neppasi pallon Bürkin ylitse ja laukoi pallon kauniisti tyhjiin. 2-0 Bayernille.
Kyseessä oli Lewandowskin 200. maali Bundesliigassa ja hänen 20. osumansa tällä kaudella.
Puolen tunnin pelin kohdalla Hummels oli jälleen kerran vapaana Bayernin kulmapotkussa. Bürki venyi maalillaan kuitenkin huipputorjuntaan pelastaakseen joukkueensa kolmannelta takaiskulta.
Dortmund ei onnistunut saamaan peliänsä millään kasaan, ja Bayern hyödynsi tilanteen.
Javi Martínez laukoi irtopallon kauniisti maaliin rangaistusalueen reunalta, kun Dortmund epäonnistui purkamaan Bayernin vapaapotkua tiehensä. Tilanne oli 3-0, kun peliä oli takana vain 41 minuuttia.
Yhdensuuntainen liikenne sen kuin jatkui. Lukemat taululla olivat ennen puoliaikavihellystä jo 4-0:ssa.
Thomas Müllerin kaunis vasemman jalan keskitys löysi Serge Gnabryn takatolpalta, joka nikkasi pallon tarkasti maalin alakulmaan. Maali oli saksalaislaiturin kahdeksas tällä kaudella.
Bayern Münchenin päävalmentaja Niko Kovac on saanut paljon kritiikkiä kuluneen kauden aikana. Jos hänen joukkueensa onnistuu kuitenkin jatkamaan Bundesliigan mestarina, kritisoijat voivat vähintäänkin arvostaa häntä mahtavasta takaa-ajosta.
Dortmund sen sijaan tulee kuulemaan tämän kauden sulamisestaan monen vuoden ajan. Vielä syksyllä keltapaidat johtivat Bundesliigaa yhdeksän pisteen voimin.
Ottelun toinen jakso eteni paljon rauhallisemmin. Bayern vetäytyi enemmän kuin mieluusti vankkaan puolustusasemaan, eikä Dortmund onnistunut löytämään tarvittavia ratkaisuja. Tolppalaukauksensa lisäksi Dortmund saikin koko ottelun aikana vain yhden vedon kohti maalia, minkä Manuel Neuer torjui helposti.
Bayern oli lähempänä ottelunsa viidettä, kuin Dortmund heidän ensimmäistä. Lewandowski veikin punapaidat jo 5-0-johtoon Gnabryn taitavan esityön jälkeen, kun peliä oli enää minuutin verran jäljellä.
Gnabry ohitti vastustajansa oikealla laidalla ja löysi matalalla keskityksellään Lewandowskin, jonka ei tarvinnut kuin ohjata peliväline tyhjiin varmistaakseen Bayernin voiton.
Bayern München on voiton myötä Bundesliigan ensimmäisellä sijalla, yhden pisteen Dortmundia edellä. Otteluita kummalakin on jäljellä vielä kuusi kappaletta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon

