Bayern München tehnyt hankintoja hyvissä ajoin – seurapomo: ”Yksi tai kaksi on vielä tulossa”

Bayern Münchenin presidentti Uli Hoeneß sanoo, että seura suunnittelee hankkivansa mahdollisesti vielä 1-2 pelaajaa ennen ensi kauden alkua.
Bayern on aloittanut seuraavan kauden joukkueensa rakentamisen hyvissä ajoin. Se on lyönyt kaupat lukkoon jo Atlético Madridin Lucas Hernándezin, Stuttgartin Benjamin Pavardin ja HSV:n Jann-Fiete Arpin kanssa.
– Olemme aloittaneet uudelleenrakennuksen pitäen tasomme samalla korkealla. Ehkäpä uudelleenrakennuksemme ensi kautta varten on jo valmis. Nyt meillä on 5-6 nuorta pelaajaa joukkueessa, ja yksi tai kaksi on vielä tulossa. Olemme ylpeitä siitä, kommentoi Hoeneß TZ:n haastattelussa.
Seurapomo sanoo olevansa tyytyväinen joukkueen tämän kauden suoritukseen, vaikka Bayern putosikin Mestarien liigasta neljännesvälierävaiheessa Liverpoolille. Bundesliigassa Bayernilla on sunnuntaina mahdollisuus siirtyä sarjakärjessä jo neljän pisteen karkumatkalle, kun se kohtaa Nürnbergin. Toisena majaileva Borussia Dortmund hävisi lauantaina Schalkelle 2-4. Saksan cupissa Bayern on edennyt loppuotteluun, jossa se pelaa toukokuun lopussa RB Leipzigia vastaan.
– Meillä on kaikesta huolimatta ollut hyvä kausi tähän mennessä. Olemme cupin loppuottelussa ja olemme Bundesliigan kärjessä, kun neljä peliä on pelaamatta. Mestarien liigasta meidät pudotti kilpailun potentiaalinen voittaja, ja me jätimme pienehkön kriisin taaksemme.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä