Näkökulma: Teemu Pukin kolme askelta taaksepäin veivät kymmenen askelta eteenpäin

Kuva: Getty Images
Maaliskuussa 29 vuotta täyttänyt Teemu Pukki on juuri nyt uransa huipulla. Englannissa vietettiin sunnuntai-iltana EFL Awards -palkintogaalaa, jossa jaettiin henkilökohtaisia tunnustuksia Englannin toisen, kolmannen ja neljännen sarjatason parhaille pelaajille. Suomalaishyökkääjä kävi lavalla pokkaamassa palkinnon Mestaruussarjan kauden parhaana pelaajana, ja teki samalla suomalaista jalkapallohistoriaa.
Pitää silti muistaa, ettei sunnuntaina saatu palkinto sinänsä tehnyt Pukista yhtään parempaa pelaajaa. Näyttönsä hän antaa kentällä. Tunnustus kuitenkin jättää Pukin sananmukaisesti historiankirjoihin, ja nostaa miehen markkina-arvoa jatkossa.
Pukin kausi on ollut yhdellä sanalla sanottuna mahtava. Kotkalainen on huhkinut Huuhkajissa ja Norwichissa käsittämättömän kovat peliminuutit, mutta täydellistä sippaamista ei ole missään vaiheessa nähty. Pukin puolustusasenne on kunnossa, mutta hyökkääjänä ja maalintekijänä hänen onnistumisensa on helppo lukea myös tilastoista. Mestaruussarjassa tehdyt 26 maalia ja kymmenen maalisyöttöä eivät jätä mitään nokan koputtamista.

Palkintoja luvassa lisääkin?
Pukki on siis kovaa vauhtia matkalla Valioliigaan – kenties maailman parhaaseen jalkapallosarjaan. Jos ja kun Norwich nousee, on vaikea kuvitella Pukin vaihtavan joukkuetta, eikä se kovin järkevältä kuulostaisikaan. Kanarialinnuissa peli kulkee ja vastuuta heruu. Samaan aikaan Pukki on kaarteen verran edellä muita suomalaisia, kun pohditaan kauden 2018-2019 parasta suomalaisjalkapalloilijaa. Championship ei toki ole pääsarja, ja samaan aikaan Euroopan TOP 5 -liigoissa pelaa neljä suomalaispelaajaa, mutta sori vaan Lukas Hradecky, nyt taitavat Pukin näytöt olla liian kovat. Pukkia ei valittu sunnuntaina oman joukkueensa tai oman pelipaikkansa parhaaksi, vaan koko kivikovan Mestaruussarjan parhaaksi. Toki Hradeckykin kuuluu Bundesliigan eliittivahteihin, pelaten samalla Pukkia kovemmassa sarjassa – ainakin toistaiseksi. Vuoden urheilija -spekulaatioissakin Pukki tullaan varmasti näkemään, mutta pitää muistaa, että tässä äänestyksessä yksilöurheilijoilla on ollut aina tapana saada etulyöntiasema joukkueurheilijoihin nähden. Vain kaksi jalkapalloilijaa on aiemmin valittu vuoden urheilijaksi. Jari Litmanen voitti kyseisenä vuonna Mestarien liigan ja Sami Hyypiä triplan (FA Cup, Liigacup ja UEFA Cup), ja noihin saavutuksiin Pukilla ja Norwichilla on toki vielä matkaa. Jääkiekkoilijaa ei ole valittu vuoden urheilijaksi koskaan.Realismi kuulunut aina Pukin hyveisiin
Pukki antoi palkinnon saatuaan kommenttejaan tuttuun tapaansa nöyrästi ja jalat maassa. Vain kentällä nähdään fyysinen Ilkeä Teemu Pukki, mutta mikrofonin edessä Kotkan poika on kiltti ja hyvätapainen. Sama vaatimattomuus ja jalkojen maassa pitäminen on leimannut Pukin koko uraa. Potentiaalia miehessä on nähnyt koko Eurooppa, mutta Pukki on ollut aina valmis hillitsemään vauhtia, jos matkan varrelle on osunut kuoppia. Toisin sanoen hän on on ollut valmis ottamaan tarvittavan askeleen taaksepäin, jos peliaika on jäänyt vähiin. Jalkapalloilija – ja ennen kaikkea hyökkääjä – tarvitsee peliminuutteja kehittyäkseen. Hyökkääjä tarvitsee maali- ja menestysnälkää ja kunnianhimoa, mutta järkevä urasuunnittelu tuo pitkällä jänteellä parhaiten tuloksia. Pukki debytoi Veikkausliigassa kasvattajaseuransa FC KooTeePeen riveissä jo 16-vuotiaana. Kahdella ensimmäisellä kaudella vyölle kertyi 29 veikkausliigaottelua, ja niissä kolme maalia ja viisi maalisyöttöä. Myös Suomen maajoukkuepaita tuli hyvin tutuksi jo juniori-ikäisenä, eikä ollutkaan ihme, että nuorukainen herätti suurseurojen huomion. Pukki saikin siirron maineikkaaseen Sevillan La Liga -organisaatioon jo ennen 18-vuotissyntymäpäiväänsä.Ensimmäinen askel taakse
Aika Espanjassa tuotti kuitenkin Pukin uran ensimmäisen pettymyksen. Minuutteja tuli Sevillan reservijoukkueessa siedettävästi, ja maalejakin kolme, mutta La Liga -kokemus jäi 27 minuuttiin Racing Santanderia vastaan. Vaihtopenkiltä Pukki seurasi, kuinka Sevilla haki Santiago Bernabéulta 4-3 -voiton Real Madridista, mutta Frédéric Kanouté ja Jesús Navas olivat Sevillan hyökkäyksessä liian kovia luita ohitettavaksi. Sevillassa pelatessaan Pukki suoritti kuitenkin myös A-maajoukkuedebyyttinsä, kun Stuart Baxter heitti 18-vuotiaan nuorukaisen kehiin 1-5 -tappioon päättyneessä ystävyysottelussa Japania vastaan. Sittemmin Pukista on tullut Huuhkajien nykyjoukkueen kokenein pelaaja maaottelujen määrässä mitattuna.
Toinen askel taakse
Schalkessa Pukki vietti lopulta noin kaksi vuotta. Debyyttinsä hän teki 21-vuotiaana Bayern Müncheniä vastaan, ja koko pestin kohokohdaksi jäi kolmas peli Schalken paidassa. Tuossa, marraskuussa 2011 pelatussa pelissä Pukki teki Schalken molemmat maalit, kun joukkue haki Hannoverista 2-2 -tasapelin. Kaikkiaan maaleja syntyi debyyttikaudella Bundesliigassa viisi.
Kolmas askel taakse
Celticille riitti yksi kausi Pukkia, ja jo kesällä 2014 oli edessä kolmas askel taaksepäin – nyt näistä ehkä se kaikkein tärkein. Tanskalaisessa Brøndbyssä tunnistettiin Pukin suuri potentiaali ja osattiin saada suomalaisesta paras irti. Valmentajat Thomas Frank ja Alexander Zorniger tekivät Pukista huomattavasti kokonaisvaltaisemman pelaajan ja palauttivat tämän itseluottamuksen. Pään roikottaminen tai turhautunut taivaalle tähyily vaihtui metsästäjän katseeseen, rymistelyyn ja kaikkensa antamiseen. Myös luovuus kasvoi silmissä ja Pukki löysi aivan uudenlaisen maalijanon. Tanskan Superliigassa hänestä tuli kliininen viimeistelijä.
Vihdoin loikka eteenpäin
Brøndby tunnisti kyllä Pukin arvon pelaajana ja arvosti miehen tehoja, sillä tanskalaislehdistön mukaan seura oli valmis jopa kaksinkertaistamaan hyökkääjän palkan. Pukki etsi kuitenkin uusia haasteita. Nyt oli vihdoin ja viimein aika ottaa askel eteenpäin. Askel, josta tulikin lopulta loikka. Suomalainen oli saatavilla siirtokorvauksetta, joten kiinnostuneita seuroja kuhisi. Huhuissa suomalaiskärkeä vietiin lähinnä Kreikkaan, mutta myös Venäjältä ja Norjalta sanottiin olevan yhteydenottoja. Yllätys olikin melkoinen, kun Norwich tiedotti tehneensä Pukin kanssa kolmevuotisen sopimuksen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?