Antonio Conten nimitys saa Juve-veret kiehumaan: ”Ei enää edusta henkeä”
Kuva: Getty Images
Serie A:n valmentajapeli kuumenee päivä päivältä, ennen muuta Massimiliano Allegrin jätettyä paikkansa Juventuksessa. Tulipa hänen tilalleen mestarijoukkueen peräsimeen kuka tahansa, Juve-kannattajien päissä kiehuu toisen valinnan johdosta.
Antonio Conte nimitettiin juuri Internazionalen valmentajaksi, eikä tätä – lievästi sanottuna – katsota hyvällä Vanhan Rouvan kannattajien silmin. 400 ottelussa torinolaisia jo peliurallaan edustaneen, kentän puolella viisi kertaa Scudetton, ja kerran Mestarien liigan voittaneen 49-vuotiaan kunnia on monen mielessä nyt mennyttä.
– Antonio Conte oli rakastettu kapteeni, joka pelasi sydämellään. Sitten hänestä tuli valmentajamme, joka voitti kaikkien yllätykseksi Scudetton, vaikeiden vuosien jälkeen, kerrataan kannattajan laatimassa adressissa.
– Hän jätti työnsä valmentajana yllättäen, juuri ennen uuden kauden alkua, syistä joita emme tiedä. Sekin kuitenkin jollain tavoin on logiikan piirissä. Tiedämme, että pelaajat ja valmentajat joutuvat tekemään ammattimaisia päätöksiä, joskus riippumatta taustoistaan.
Internazionale-pesti ei enää kuitenkaa mahdu näihin puitteisiin, eikä kannattajien omanarvontuntoon.
– Kyse ei enää ole ammattimaisesta päätöksestä eikä siitä, että joku pelaaja tai valmentaja siirtyy kilpailevaan seuraan. Nyt henkilö siirtyy seuraan, jossa toimii esimerkiksi ihmisiä kuten Javier Zanetti ja Pirellin johtaja Marco Tronchetti Provera. He eivät koskaan ole peitelleet mielipiteitään Juvesta. Conte siirtyy nyt seuraan, joka on kaikin tavoin yrittänyt liata sitä kunniaa, jonka puolustaja hänen pitäisi olla.
– Conten tähti stadionilla pitäisi poistaa. Sen ansaitsevat henkilöt, jotka ovat Juventinoja, nyt ja aina. Hänen nyt tekemänsä sopimus osoittaa, ettei hän ansaitse tuota nimikettä. Hän ei enää edusta Juventus-henkeä.
Adressin oli jo torstaina allekirjoittanut yli 3000 kannattajaa.
Lähde: Football Italia
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”