Bayernin jättävä konkari saanut tarjouksen kolmelta huippuseuralta: ”En osannut odottaa sellaisia”
Kuva: Getty Images
Se on jo selvää, että Bayern Münchenissä vuodesta 2011 pelannut laitapuolustaja Rafinha ei tule seurassa jatkamaan. 33-vuotiaan brasilialaisen sopimus umpeutuu tähän kauteen, eikä Münchenistä tarjottu miehelle jatkoa.
Pitkin kevättä on uskottu Rafinhan olevan palaamassa kotimaahansa Brasiliaan. Paalupaikalla on ollut suurseura Flamengo.
– Olen tehnyt alusta lähtien selväksi, että jos palaan Brasiliaan, olen jo antanut Flamengolle sanani, Rafinha selvitti Fox Sportsin haastattelussa.
Kirkossa kuulutettu Rafinhan Etelä-Amerikkaan muutto ei kuitenkaan ole, sillä kokenut bundesliigapelaaja herättää kiinnostusta edelleen myös Euroopassa. Miehen omien sanojen mukaan suurseuroja myöten.
– En osannut odottaa, että saisin sellaisia tarjouksia. Kyseessä ei ole vain yksi, vaan kolme huipputarjousta, Rafinha paljastaa.
– Seurat haluavat minut, koska tuntevat kykyni. Minulla on hyvä maine ja olen kokenut. Kyseessä on hyviä joukkueita, joissa voisin yhä pelata korkealla tasolla.
Rafinha on voittanut Bayern Münchenissä kuusi peräkkäistä mestaruutta, ja seitsemäs on tänä keväänä käsien ulottuvilla.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”