Muistatko vielä tämän kansainvälistä huomiota saaneen Kakkosen ottelun? – Erkka V. Lehtola: ”En kuollut v*tutukseen tuolloin ja tuskin nytkään”
Kuva: Juha Tamminen
Ei ole kovinkaan tavallinen juttu, että suomalaisesta sarjafutiksesta kirjoitetaan maailmalla. Vielä harvinaisempaa se on, kun kyseessä on kolmannella sarjaportaalla pelattu ottelu.
Vuonna 2013, 3. toukokuuta Kakkosessa pelattiin kuitenkin eeppinen ottelu Gnistan-GrIFK, jonka The Guardian nosti ”viikon otteluksi”, ja jota 101greatgoals kuvaili yhdeksi kaikkien aikojen otteluista. Myös SuomiFutis kirjoitti pelistä joulukuussa 2013 (toinen juttu täällä).
Futiskalenteri muisteli peliä tänään Twitter-tilillään, ja liitti mukaan videokoosteen pelistä. Ottelussa nähtiin kaikkiaan kuusi toinen toistaan komeampaa maalia ja hieno hiekkalaatikkotuuletus, mutta legendaarisen kohtaamisesta tekivät vasta lisäajan tapahtumat.
Gnistan hukkasi lisäajalla kaksi loistavaa maalipaikkaa, joista jälkimmäisessä kaksi pelaajaa pääsi läpiajoon yhdenkään puolustajan estelemättä. Tilanteesta olisi pitänyt naulata taululle 4-2, mutta palloa ei täysin käsittämättömästi maaliin asti saatu. Lisäajan seitsemännellä minuutilla iskikin sitten vajaalla pelannut GrIFK, kun Faton Seferi pommitti ”Granin” tasoihin huikealla kaukolaukauksella ylänurkkaan.
– Eeppinen peli – ehdottomasti. Koska en tuolloin kuollut vitutukseen, tuskin kuolen jatkossakaan, Gnistania tuolloin valmentanut Erkka V. Lehtola kommentoi ajankohtaista nostoa Twitter-tilillään.
Eeppinen peli - ehdottomasti. Koska en tuolloin kuollut vitutukseen, tuskin kuolen jatkossakaan. #GnistanMaailmankartalle #HaavatAuki #suomifutis #ogeli
Tänä päivänä vuonna 2013 pelattu @IFGnistan1924’n ja @GreenIFK’n välinen ottelu sai runsaasti kansainvälistä huomiota.
The Guardianin nettisivuilla eeppinen peli nostettiin "viikon otteluksi", ja @101greatgoals kuvaili matsia yhdeksi kaikkien aikojen otteluista. #Kakkonen
The Guardianin nettisivuilla eeppinen peli nostettiin "viikon otteluksi", ja @101greatgoals kuvaili matsia yhdeksi kaikkien aikojen otteluista. #Kakkonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit