Itävalta – Slovenia: pakko parantaa
Euro 2020
Itävalta – Slovenia
Perjantai 07.06 klo 21:45
Karsinnat vuoden 2020 Euroopan mestaruuskisoihin jatkuvat tänä viikonloppuna. Perjantai-iltana karsinnat todella vaisusti aloittanut Itävalta isännöi Sloveniaa, joka sekään ei voi olla täysin tyytyväinen kahden ensimmäisen lohkomatsin antiin. Homman juoni on lyhyesti todettuna se, että Itävalta tarvitsee pakosti voiton saadakseen karsintaurakan edes jotenkin raiteilleen ja Slovenia yrittää sinnitellä ottelusta jotain mukaansa.
Itävallan avaustappio Puolalle ei ollut mitenkään katastrofi, mutta 4-2 häviö Israelille tiesi sitä, että karsinnat jatkuivat mollivoittoisesti. Marko Arnautovic iski ottelussa kaksi maalia ja Itävalta olisi voinut johtaa selkeästi avausjakson jälkeen. Toisella jaksolla Israelin prässi oli Franco Fodan joukoille selkeästi liikaa ja parannettavaa jäi seuraaviin otteluihin paljon.
Slovenia avasi karsinnat kahdella tasapelillä. Pohjois-Makedoniaa vastaan ei voitto olisi ollut todellakaan vääryys, mutta puoliaikajohto suli toisella jaksolla. Slovenia on viidessä viimeisessä maaottelussaan päätynyt 1-1 tasapeliin. Joukkue ei ole Itävallan tasoinen, mutta se on sitkeä ja pystyy parhaimmillaan laittamaan kampoihin paremmilleen.
Vetosuositus
Vetomarkkinat ovat hieman reagoineet Itävallan heikkoon karsinnan alkuun. Soudetaan tässä vastavirtaan ja luotetaan isäntien laatuetuun. Vetosuositus on Itävalta voittaa ottelun kertoimella 1,85.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Itävalta – Slovenia ja kohteeseen veto ”Itävalta voittaa ottelun”. Jos Itävalta voittaa ottelun, saat 185 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai Slovenia voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen