Karmiva vamma pilasi Veikkausliigan huippupuolustajan siirtotoiveet ulkomaille – jatkosopimus viritteillä
Kuva: Juha Tamminen
Jonas Levänen loukkaantui pahasti tammikuussa Suomen A-maajoukkueen harjoituksissa. Helmikuussa odotti polvileikkaus, josta kuntoutuminen etenee pienin askelin. Hyvällä tuurilla Levänen saatetaan nähdä pelikentillä vielä tänä syksynä.
Viime kausi oli häneltä hyvin vahva. Siitä kertoo kutsu Huuhkajiin. Hyvän sesongin seurauksena hän sai ”pieniä kyselyitä” ulkomaalaisista seuroista, mutta vielä ei ollut aika lähteä.
Tämän kauden piti olla se kausi, jonka jälkeen Levänen siirtyy ulkomaan kentille. Vamma kuitenkin vesitti suunnitelmat.
– Tämän kauden jälkeen oli viimeistään se aika, kun olisin tähdännyt. Vielä kun tuli se maajoukkuekutsu siihen, niin siinä vaiheessa nousivat fiilikset ulkomaita kohtaan, Levänen kertoi Suplan Veikkausliiga ja Naisten liiga -podcastissa.
– Nyt meni vähän setit uusiksi. Saa nähdä, mitä tulee sitten tehtyä tämän kauden jälkeen, hän pyöritteli.
Hän on keskustellut mahdollisesta jatkosopimuksesta Hongan kanssa ja toivoo, että uusi diili saataisiin solmittua. Leväsen, 25, nykyinen sopimus espoolaisseuraan päättyy tämän kauden jälkeen.
– Ollaan oltu (keskusteluissa) ja toivonkin, että päästään jossain vaiheessa maaliin siinä asiassa. Todella mielelläni jatkaisin täällä. Jos en ulkomaille tästä lähde, niin mieluusti pelaan Hongassa. Tämä on käytännössä yksi ainoista seuroista, missä haluaisin Suomessa pelata. Tämä on kasvattiseurani ja nautin suuresti täällä olemisesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin