Kolumbia – Chile: Los Cafeteros jatkoon?

Copa America
Kolumbia – Chile
Lauantai 29.06. klo 02:00
Perjantaiyönä pelataan toinenkin Copan puolivälierä: turnauksessa tähän asti vakuuttanut Kolumbia mittaa mukiinmenevästi esiintyneen Chilen tason. Kolumbia voitti kaikki lohkovaiheen ottelunsa päästämättä maaliakaan. Chile harrasti jatkopaikan varmistuttua viimeisessä ottelussa kierrätystä ja hävisi Uruguaylle.
Kolumbian otteet ovat olleet varmoja ja joukkue näyttää todella solidilta. Mestaruuspuheet eivät ole ollenkaan tuulesta temmattuja, vaikka vastus on heti puolivälierissä kunnioitettavaa luokkaa. Joukkuetta on pidettävä kuitenkin suosikkina – niin kauttaaltaan laadukas ja järjestelmällinen joukkue se on.
Chilen tasoa ei täysin vielä testattu, sillä sen alkulohko oli kevyehkö ja Uruguayta vastaan harrastettiin myös lepuutuksia. Lohkokakkosena Chilelle osui lähes kovin mahdollinen vastus ja kaiken pitää onnistua täydellisesti, jotta joukkue kairaisi tiensä välieriin. Joukkueet ovat pelanneet neljässä viimeisessä keskinäisessä ottelussaan kolme tasapeliä, mutta se ei välttämättä kerro tästä pelistä mitään – vaikka pudotuspelien laskeva maaliodotusarvo tasapelin todennäköisyyttä nostaakin.
Vetosuositus
Kolumbia on ollut sen verran vakuuttava, että vetosuositus lähtee sen puolesta. Otetaan vielä varman päälle ja lyödään veto vain jatkoon pääsystä, jolloin myös mahdollinen jatkoaika ja pilkut otetaan huomioon. Vetosuositus on siis Jatkoon pääsevä joukkue: Kolumbia kertoimella 1,55.
Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Kolumbia – Chile ja kohteeseen veto ”Jatkoon pääsevä joukkue: Kolumbia”. Jos Kolumbia menee jatkoon ottelusta, saat 155 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Chile menee jatkoon, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).
Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.
Lyö riskitön 100€ veto näin:
- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]
Lunasta 200% talletusbonus näin:
1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.
[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”