Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin kuluvan kauden jälkeen.
Alonso ilmoitti perjantaisessa lehdistötilaisuudessaan päässeensä tällä viikolla Leverkusenin kanssa sopuun siitä, että hän jättää seuran kauden päätyttyä. Alonson sopimus olisi kattanut vielä ensi kauden.
Alonso lukeutuu Leverkusenin seurahistorian parhaimpiin valmentajiin. Alonso johdatti viime kaudella Leverkusenin sensaatiomaisesti Bundesliigan mestariksi. Lisäksi Leverkusen juhli Saksan cupin voittoa.
Alonso on valmentanut Leverkusenia lokakuusta 2022 saakka. Leverkusen sijoittuu tällä kaudella toiseksi Bundesliigassa.
Espanjalais- ja saksalaismedian mukaan Alonso siirtyy kolmivuotisella sopimuksella Real Madridin uudeksi päävalmentajaksi.
Marcan mukaan Alonso pääsi Real Madridin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta. Vielä ei ole tiedossa, valmentaako Alonso Real Madridia jo kesäkuussa seurajoukkueiden MM-kisoissa.
LUE MYÖS
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
