Brasilia – Argentiina: Copan maaginen välierä

Copa America
Brasilia – Argentiina
Keskiviikko 03.07. klo 03:30
Copa Americassa on keskiviikkona ennen lypsyaikaa todellinen klassikkovälierä: Brasilia saa kaaviosta vastaansa Argentiinan. Tästä ottelusta ei puutu tunnetta kentällä eikä katsomossa. Joukkueiden lähtökohdat turnaukseen ovat hieman erilaiset, mutta tässä ottelussa lähihistoria hämärtyy ja jalkapallon magiikka alkaa tehdä työtään. Tämän magiikan koet suorassa striimissä TV:n kautta.
Brasilian turnaus on sujunut hyvin, mutta puolivälierissä Paraguay piti brassit nollilla ja jatkoonmenijä selvisi vasta pilkkukisassa. Brasilian puolustus on toiminut koko turnauksen moitteettomasti, mutta hyökkäystyöskentelyssä on siis yhä tehostettavaa. Paineethan joukkueella ovat valtavat – Brasilia ei ole voittanut Copaa sitten vuoden 2007.
Argentiina on kisojen katastrofialun jälkeen parantanut esityksiään ja puolivälierässä Venezuela kaatui 2-0. Hyökkäykseen on saatu uudelleenjärjestelyillä hieman variaatioita, eikä se ole enää älytöntä väkisin puskemista. Silti otteista on jäänyt vaikutelma, että Albiceleste on kaukana parhaasta tasostaan, eikä maailman paras pelaaja Lionel Messi pääse edelleenkään täysin elementtiinsä maajoukkueessa. Nyt ovat käsillä hetket, jolloin Messin pitäisi päästä voittamaan maajoukkueessa jotain. Se vaatisi nyt Brasilian lyömistä
Vetosuositus
Ottelu on iso ja paineet hipovat kattoa. Silti on pakko hypätä Brasilian kelkkaan, koska Argentiina ei edelleenkään isossa kuvassa vakuuta – sen pitäisi onnistua täydellisesti mennäkseen finaaliin. Vetosuositus on Brasilia voittaa ottelun kertoimella 1,85.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö veto otteluun Brasilia – Argentiina ja kohteeseen veto Brasilia voittaa ottelun. Jos Brasilia voittaa ottelun, saat 185 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai Argentiina voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi Copa American ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen! Copa American lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Championshipin, Serie A:n, Bundesligan, MLS:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi jääkiekon MM-kisat, tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä. Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä! Lisätietoa: Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?