FC Lahti ilmoittaa tehneensä pelaajasopimuksen virolaisen Brent Lepistun kanssa. FC Floran kasvatti siirtyy seuraan norjalaisesta Kristiansund BK:sta.

26-vuotiaan keskikenttäpelaajan sopimus kattaa loppukauden, ja siihen sisältyy optio myös tulevasta kaudesta.

– Olen FC Floran kasvatti ja olin Florassa myös kapteeni. Kentällä olen työteliäs ja keskikentän liideri. Olen myös luova ylöspäin ja pidän pallon kontrolloinnista, 13 maaottelun peluri kertoo FC Lahden sivustolla.

Valmentaja Sami Ristilä sanoo tulokkaan tekevän hyvää niin leveyden kuin laadun kannalta.

– Saimme pelaajan, jolla on kokemusta myös kansainvälisistä otteluista. Hän tulee täyttämään aukkoa meidän keskikentällä. Meillä on ollut keskikentällä pieni aukko myös numeraalisesti ja nyt kestämme loukkaantumiset myös paremmin. Olemme tienneet Lepistun taidot jo pitkään ja olemme myös halunneet hänet. Emme hankkineet häntä lämmittämään penkkiä.