Helmarien maalivahdille 35-vuotiaana siirto Euroopan huippusarjaan
Kuva: Juha Tamminen
Åland Unitedin kokenut maalivahti Paula Myllyoja siirtyy Italian Serie A:han. 35-vuotiaan Myllyojan uusi seura on Pink Bari.
Siirto vahvistettiin torstai-iltana. Kyseessä on Åland Unitedin historian ensimmäinen pelaajakauppa.
Naisten maajoukkue Helmarien vahvuuteen kuuluva Myllyoja saapui Ahvenanmaalle vasta tammikuussa. Seura ei halunnut asettua suuren siirron tielle.
– Olen luonnollisesti erittäin innostunut tästä siirrosta. Puhumme kuitenkin lapsuuden unelmasta ja pelata ammattilaisena Serie A:ssa. Viime talvena, kun muutin Ahvenanmaalle kyseessä oli aika samanlainen tilanne. Ensimmäistä kertaa mahdollisuus keskittyä jalkapalloon 24/7 ja se on ollut hyvin palkitsevaa ja olen todella nauttinut täällä, Myllyoja kommentoi siirtoaan Åland Unitedin tiedotteessa.
Myllyoja pelaa vielä lauantaina Åland Unitedin riveissä yhden Suomen Cupin ottelun. Vastassa on FC Espoo.
LUE MYÖS:
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”