HIFK teki hurjat tappiot viime tilikaudella – asekuvalla hämmennystä herättänyt Andrei Zolotko seuran hallitukseen
HIFK kertoi pitäneensä yhtiökokouksen torstaina. Seura teki runsaat tappiot viime tilikaudella noustuaan Ykkösestä Veikkausliigaan.
HIFK:n tiedotteessa kerrottiin tilikauden (1.12.2017-30.11.2018) tappioiden suuruudeksi 239 000 euroa. Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisammalta, kiitos uuden pääomistajan Jin Changin. Seuran ennusteen mukaan myös vuosi 2019 tulee olemaan silti tappiollinen, mutta seuran kolme suurinta omistajaa ovat lupautuneet kattamaan tappiot.
Yhtiökokouksen antia oli myös muutokset seuran hallituksessa. Puheenjohtajana toiminut Christoffer Perret jättäytyy pois hallituksen tehtävistä siirtyen seuran toimitusjohtajaksi. Hallituksesta väistyvät myös Joona Haavisto sekä Kaarlo Kankkunen. Hallituksen muutoksia ehdottivat seuran suurimmat omistajat.
Uudessa hallituksessa on kolme jäsentä: seuran pääomistaja Jin Chang, Jan-Erik Eklöf sekä Changin hyvä ystävä Andrei Zolotko.
Zolotko on tehnyt pitkään yhteistyötä Changin kanssa muun muassa jalkapalloagenttina. Changin ja Zolotkon mainetta ovat ravistelleet muun muassa Football Leaks -artikkelin nostama kohu sekä Zolotkon sosiaalisessa mediassa julkaistu kuva, jossa hänellä on aseita kädessään (ks. kuva alta).
Lähde: HIFK:n tiedote
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
