Teemu Pukki teki lauantaina uuden Valioliigan ennätyksen. Ennen suomalaista maalitykkiä yksikään toinen pelaaja ei ollut pystynyt tekemään neljää maalia kahdessa ensimmäisessä valioliigaottelussaan, mutta Pukki teki sen.

Newcastlen verkkoon heilahtanut hattutemppu ei ollut kuitenkaan ensimmäinen suomalaispelaajan kolmen maalin ilta Valioliigassa. Aiemmin samaan oli pystynyt myös Mikael Forssell, joka teki maaliskuussa 2008 kolme osumaa Tottenhamia vastaan.

Forssell on 29 maalillaan Suomen A-maajoukkuehistorian maalitilastossa toisena heti itsensä Jari Litmasen (32) jälkeen. Pukki on kohonnut vaivihkaa jaetulle sijalle 5, yhteensä 18 maalillaan. Siihen mennee vielä jokunen vuosi, kunnes Pukki hätyyttelee Forssellia maaottelumaalitilastossa, mutta yhden Forssellin Suomen-ennätyksen Pukki voi napata nimiinsä jo tällä kaudella. Näin uskoo ainakin Mikael Forssell itse.

Forssell teki parhaalla valioliigakaudellaan 2003-2004 Birminghamille huikeat 17 maalia. Se on todella kova saavutus huipputason jalkapallon sarjassa. Forssellin neljäs osuma syntyi ”vasta” kymmenennellä ottelukierroksella, joten ainakin lähtökiihdytyksessä Pukki on mennyt menojaan. 38-vuotias ”Miklu” uskoo, että tällä kaudella Valioliiga-maalien Suomen-ennätys tuleekin pyyhkiytymään historiaan.

- Minua ei pelota, että Teemu rikkoo ennätykseni, koska tiedän varmasti, että se tapahtuu. Teemu tekee tällä kaudella ainakin 18 maalia. Sanoin sen jo ennen kautta. Olen uskonut häneen koko ajan, Forsell vakuuttaa Ilta-Sanomien haastattelussa.

Forsselliin Pukin lauantainen näytös teki suuren vaikutuksen. Hän muistuttaa samalla siitä, kuinka kovasta jutusta on kyse.

[readmore from=Pukki-Teemu]

- Se oli aivan mahtava suoritus. Tuuletin ja huusin tv:n ääressä. Ne olivat maailmanluokan maaleja.

- Toivottavasti jokainen suomalainen ymmärtää, miten kova juttu tuo on. Kaikkien lukujen valossa Valioliiga on maailman kovin sarja maailman kilpailluimmassa lajissa. Hattutempun tekeminen siellä on tosi kova suoritus, Forssell painottaa.

- Tämä on fantastinen juttu koko suomalaiselle futikselle. Koko suomalaisella jalkapalloilulla on ollut haastavia vuosia, mutta Teemu on osoittanut, mitä kovalla työllä saa aikaan. Toivon, että jokainen nuori jalkapallolupaus tässä maassa ottaa hänestä mallia.