Bayern Münchenin fanit voivat alkaa valmistautua mahtaviin uutisiin. Sport Bildin tietojen mukaan 31-vuotias Robert Lewandowski on solmimassa seuran kanssa uuden, vuoteen 2023 ulottuvan jatkosopimuksen. Lehti kertoi asiasta viime viikolla, ja sen mukaan sopimus päästäneen allekirjoittamaan jo ennen tämän viikon loppua.

Lewandowski on ohittanut legendaarisen Claudio Pizarron Bundesliigan parhaana ulkomaalaisena maalintekijänä, ja alkukauden aikana hän on ollut suorastaan liekeissä. Puolalainen on tehtaillut kahdessa ottelussa viisi maalia, eli toisin sanoen kaikki Bayernin osumat. Hän myönsi haastattelussa Sport Bildille itsekin, että jatkosopimuksen synty on erittäin lähellä.

– Moni asia puhuu jatkosopimuksen puolesta. Minun vinkkelistäni selvittämättä on enää pieniä yksityiskohtia.

– Viihdyn Münchenissä erittäin hyvin, ja seuralla on samat tavoitteet kuin minullakin: voittaa mestaruuksia, ja myös Mestarien liigan. Haluan kirjoittaa Münchenissä erityistä historiaa, Lewandowski napauttaa.

Lewandowski oli toivonut Bayern-johdolta vahvistuksia taannoisen Supercup-tappion jälkeen, ja tiettävästi etenkin Philippe Coutinhon saapuminen Barcelonastakin vakuutti hänet siitä, että seuraan jääminen on oikea ratkaisu. Lewandowskin nykyinen sopimus ulottuu vain vuoteen 2021 saakka.

Bayernin ykköshaastaja Borussia Dortmund on vahvistunut kesällä useilla uusilla pelaajilla, joista nimekkäimpiä ovat Mats Hummels, Thorgan Hazard ja Julian Brandt. Juuri Dortmundista Bayerniin siirtyneen Lewandowskin mielestä taso ei kuitenkaan riitä, vaan mies sivaltaa entistä seuraansa näin:

– Dortmund on ollut ahkera, ja heillä on laaja kokoonpano. Viime kädessä kyse ei ole kuitenkaan määrästä, vaan laadusta. Ja yhdestä asiasta minä olen varma: Meillä on laadukkaampia pelaajia.

– Olen erittäin tyytyväinen ja pidän Coutinhoa, Ivan Perisiciä ja Michaël Cuisancea järkevinä hankintoina. Emme tarvitse vain hyvää avauskokoonpanoa, vaan pelaajia, jotka voivat tulla penkiltä ratkaisemaan pelin.

[readmore from=Lewandowski-Robert]

– Hertha Berliniä vastaan (avauskierroksen 2-2 -tasapeli) emme voineet vaihtaa penkiltä juurikaan lisää laatua sisään, mutta nyt meillä on hyvä kokoonpano. Toivon, etteivät tulokkaamme tarvitse pitkää sopeutumisaikaa, Lewandowski pohtii.

– Coutinho voi olla tärkeissä otteluissa ja etenkin Mestarien liigan otteluissa avainpelaaja. Hänen viimeinen syöttönsä on mieletön.

– Ivan voi puolestaan olla todella suuri yllätys, olen siitä varma. Hän pelaa hyvin vasemmalla, oikealla ja päällä, on vahva ja osaa harhautella hyvin. Ivan voi auttaa meitä heti tai myös antaa kokoonpanon muille pelaajille painetta, puolalainen uskoo.