Real Madrid hävisi, Gareth Bale golfasi – Zidane: ”Toivottavasti hän harjoitteli”
Kuva: Getty Images
Espanjalaismediassa kohistaan jälleen Real Madridin walesilaistähdestä Gareth Balesta.
Bale, 30, on tiettävästi ollut koko kesän lähtökuopissa, mutta suurta palkkaa nauttiva walesilaislaituri on yhä kirjoilla Madridissa. Myös joukkueen päävalmentaja Zinédine Zidane on julkisesti sanonut, että hän haluaisi Balen lähtevän.
Lehtitietojen mukaan Bale oli viime viikolla jo lähellä siirtoa kiinalaiseen Jiangsu Suningiin, mutta Madridin seurapresidentti Florentino Pérez estikin kaupan toteutumisen.
Uusin kohu syntyi tiistaina, kun El Confidencial julkaisi Balesta kuvia golfaamassa. Espanjalaislehden mukaan kuvat oli otettu samaan aikaan tiistaina, kun muu Madridin joukkue oli Saksan Münchenissä pelaamassa harjoitusturnauksessa Tottenhamia vastaan. Ottelu päättyi Tottenhamin 1-0-voittoon.
Zidane selvensi jo aiemmin, että Bale ei matkustanut turnaukseen, koska hän ei ollut kunnossa. Ranskalaisvalmentajalta kysyttiin keskiviikkona mielipidettä Balen golfailusta.
– Toivottavasti hän harjoitteli siellä (Espanjassa). Me olemme täällä (Saksassa) ja ajattelemme joukkuetta, kommentoi Zidane BBC:n mukaan.
Zidanelta udeltiin myös, vaivaako Balen asenne häntä.
– No, saa nähdä, kun palaamme.
– En aio estää ihmistä tekemästä jotain. Hänen on pidettävä huoli velvollisuuksistaan.
– Saa nähdä, mitä hän on tehnyt Madridissa. En aio puuttua hänen yksityiselämäänsä. Mutta uskon, että hän on harjoitellut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä