Jere Urosen Genk sai tylyn selkäsaunan Mestarien liigassa – Norjan superlupaus jatkoi hurjaa virettään

Belgialainen Genk oli pelannut ennen tätä iltaa Mestarien liigan lohkovaiheessa yhteensä 12 ottelua, viimeksi kahdeksan kautta sitten. Ainuttakaan näistä otteluista Genk ei ollut pystynyt voittamaan, joten avausvoiton jano oli epäilemättä suuri.
Kun samaan lohkoon arvottiin Liverpool ja Napoli, oli helppo olettaa, että Genkin voitonmahdollisuudet olisivat parhaat itävaltalaista RB Salzburgia vastaan. Avauskierroksen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Genk on lohkossa lähes heittopussin asemassa. Salzburg nimittäin murskasi Genkin kotikentällään tylysti maalein 6-2.
Genkin avauskokoonpanossa pelasi myös Huuhkajien laitapuolustaja Jere Uronen. Uronen kollegoineen jäi kuitenkin täysin aseettomaksi tulikuuman norjalaisen, 19-vuotiaan Erling Braut Hålandin kanssa. Kesän U20-MM-kisoissa yhdeksän maalia yhdessä ottelussa Hondurasin verkkoon takonut Håland teki hattutempun ensimmäisessä Mestarien liiga -ottelussaan, vain puolen tunnin pelin jälkeen. Hålandista tuli ensimmäinen teini-ikäinen pelaaja sitten Wayne Rooneyn ja vuoden 2004, joka teki hattutempun Mestarien liiga -debyytissään.
He’s 19 years old
He’s also just scored a first-half hattrick in the #UCL
vs Parndorf
vs Rapid
vs Mattersburg
vs Wolfsberger
vs St. Pölten
vs Admira
vs WSG Swarovski Tirol
vs Hartberg
vs Genk
And he still has 45 minutes!
Hålandin lisäksi Salzburgille maalasivat avausjaksolla eteläkorealainen Hee-Chan Hwang sekä 18-vuotias unkarilainen Dominik Szoboszlai. Genkille osui puolestaan kolumbialaistoppari Jhon Lucumi.
Toisella puoliskolla maali-iloittelu hidastui, ja molemmat joukkueet osuivat tolppien väliin vielä kerran. Salzburgille maalasi Andreas Ulmer ja Genkille Mbwana Samata. Näin loppunumeroiksi jäi 6-2. Genkin Mestarien liiga -taipaleesta sopii povata ankeaa.
Mestarien liigan tiistain pelien tulokset:
Internazionale-Sparta Praha 1-1 (lue lisää)
Barella/Olayinka
Lyon-Zenit 1-1
Depay rp./Azmoun
Ajax-Lille 3-0
Promes, Alvaréz, Tagliafico
Benfica-RB Leipzig 1-2
Seferovic/Werner 2
Chelsea-Valencia 0-1
Rodrigo
Borussia Dortmund-Barcelona 0-0
Napoli-Liverpool 2-0
Mertens rp., Llorente
RB Salzburg-Genk 6-2
Håland 3, Hwang, Szoboszlai, Ulmer/Lucumi, Samata
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä