Pohjalainen: VPS:n runkopelaajan kausi ohi – ”Sivusta katsominen yhtä piinaa”
Kuva: Juha Tamminen
Edellisellä kierroksella KPV:n Veikkausliigan haastajasarjassa maalieron turvin ohittanut VPS joutuu tulemaan loppukauden ajan toimeen ilman luottopelaajaansa Timi Lahtea. 29-vuotias keskuspuolustaja teki SJK:ta vastaan vaasalaisen ainoan maalin, mutta loukkaantui ottelun lopussa. Asiasta kertoo Pohjalainen.
– Se oli tavallinen taklaustilanne, mutta takareidestä sieppasi. Kävin maanantaina magneettikuvissa, ja tilanne on nyt tämä. Harmittaa ihan määrättömästi, Lahti kertoi Pohjalaiselle.
– Loppusyksy menee jalkaa kuntouttaessa, valitettavasti. Joku repeämä siellä lihaksessa on. Tuli aika lailla puun takaa, että vamma on noin vakava.
Timi Lahti on pelannut VPS:n avauskokoonpanossa 20 ottelussa 23:sta. Hän on vaasalaisten eniten minuutteja pelannut kenttäpelaaja. Vain maalivahti Martin Kompalla on summannut enemmän peliminuutteja.
[readmore from=VPS]
– On ihan hirveää, kun ei itse voi olla kokoonpanossa eikä kentällä auttaa joukkuetta. Pelin katsominen sivusta on yhtä piinaa, Lahti harmittelee VPS:n selviytymistaistelun keskellä.
– Meidän tilanteessamme tulee lisäpainetta, kun kamppailemme sarjapaikasta. Jos jäljellä olevat pelit olisivat keskikastin otteluita, eikä olisi näin kovat panokset, olisi varmasti helpompaa olla sivussa. Mutta nyt on kyseessä sarjapaikka, periaatteessa työpaikkakin. Ne ovat aika kovia juttuja.
Lähde: Veikkausliigan kotisivut
LUE MYÖS:
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja