Torino – Lecce: Nousijan kova tehtävä Torinossa
Kuva: Getty Images
Serie A
Torino – Lecce
Maanantai 16.09. klo 21:45
Serie A:ssa pelataan myös maanantaipeli, jossa Torinon kakkosseura Torino FC saa vastaansa sarjaan täksi kaudeksi nousseen Leccen. Joukkueiden kauden aloitus on sujunut sangen erilaisissa merkeissä: Torino on aloittanut sarjan kahdella voitolla ja Lecce kahdella tappiolla. Torino kerkesi myös tahkoamaan Eurooppa-Liigan karsintoja, mutta lohkopaikka jäi tällä kertaa saavuttamatta.
Torino on perusluokaltaan Serie A:n keskitasoa. Joukkue eli viime kaudella vahvalla kotimenestyksellään – vieraissa se erikoistui tasapeleihin. Maajoukkuetaukoa ennen Torino haki pisteet Atalantalta, mutta tulos mairittelee joukkuetta suuresti. Granata sai UEL-karsinnoista valmiudet olla kauden alussa terävänä ja se hyötyy tässäkin pelissä siitä vieraisiin verrattuna. Cristian Ansaldi puuttuu muonavahvuudesta.
Leccen alku ei ole ollut helppo. Ensin Inter pöllytti nousijaa selityksittä ja perään Verona haki ansaitut pisteet mukaansa. Vastustajien on ollut aivan liian helppo päästä laukaisuetäisyydelle Leccen veräjästä, eikä maalintekokaan ole onnistunut. Fabio Liveranin joukkue tarvitsisi pian pisteitä – nyt ei voida ainakaan puhua minkäänlaisesta nousijan hurmoksesta. Vieraiden sairastupa on tällä hetkellä tyhjä.
Lyö vetoa ottelusta:
Torino ei ole aikoihin hävinnyt sarjapeliä kotonaan ja vaikea Leccenkään on nähdä hakevan pisteitä Stadio Olimpico Grandelta. Otan Torinolle aasialaista tasoitusta niin, että maalin voitolla panos palautetaan. Vetosuositus on siis Aasialainen tasoitus, Torino -1 kertoimella 1,79. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”