Vahid Hambon ura jatkuu Baltiassa – suoraan mestaruustaisteluun
Kuva: Juha Tamminen
Suomalaishyökkääjä Vahid Hambo on löytänyt uuden työnantajan. 24-vuotias Hambo jatkaa uraansa liettualaisessa FK Sūduvassa.
HJK:ssa juniorikasvatuksensa saanut Hambo on pelannut uransa aikana myös Ilveksessä, Interissä, SJK:ssa ja RoPS:ssa. Ulkomailta hän on hakenut kokemuksia Sampdorian akatemiasta, Brightonista sekä viimeksi romanialaisesta Astra Giurgiusta.
Hambon sopimus Astran kanssa kuitenkin purettiin kesällä. Hambo pelasi Astrassa kaikkiaan kahdeksassa ottelussa yhteensä 211 peliminuuttia. Maaleja hän teki kaksi, molemmat Romanian cupin puolivälierässä.
Suomen nuorisomaajoukkueissa maaleja liukuhihnalta sylkenyt Hambo on Sūduvan mukana jo perjantaina, kun joukkue kohtaa vieraskentällä Atlanta Klaipedan. Seuraavassa kotiottelussaan Sūduva kohtaa tiistaina Liettuan cupin välierissä Žalgirisin.
[readmore from=Hambo-Vahid]
Sūduva voitti kahdella viime kaudella Liettuan mestaruuden. Tällä kaudella se on sarjassa toisena, sarjakärki Žalgirisia seitsemän pistettä vähemmän keränneenä. Sūduva on tosin pelannut kolme ottelua vähemmän.
Sūduva oli mukana myös europeleissä, joissa se pelasi kesän aikana neljä otteluparia. Sūduva putosi Mestarien liigan lohkovaiheeseen edenneelle Belgradin Punaiselle Tähdelle yhteismaalein 1-2, ennen kuin Punainen Tähti kohtasi karsinnoissa HJK:n. Myöhemmin Sūduva pudotti jatkosta muun muassa israelilaisen Maccabi Tel Avivin. Taival kuitenkin katkesi Eurooppa-liigan playoff-kierroksella unkarilaiseen Ferencvarosiin yhteismaalein 2-4.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- Yhdysvallat lyttää huhut Iranin maajoukkueen MM-pannasta
- Hurjia MM-suunnitelmia karsastetaan Italiassa – ”Täyttä järjettömyyttä”

- Paha seksiskandaali uhkaa imaista monet tähtipelaajat kitaansa