Granada – Osasuna: Isännät nauttivat yliarvostusta

La Liga
Granada – Osasuna
Perjantai 18.10. klo 22:00
La Ligan perjantaiottelussa kohtaavat kaksi sarjanousijaa, jotka molemmat ovat aloittaneet kautensa yläkanttiin. Granada on maaottelutauon jälkeen taulukossa jopa sensaatiomaisesti neljäntenä, eikä Osasunankaan 11. sijassa ole mitään valittamista. Aivan tähän tahtiin ei todennäköisesti joukkueiden koko kausi tule sujumaan. Ottelusta on odotettavissa tiukka nousijoiden välienselvittely.
Granadan liito madaltui hieman ennen maaotteluita, kun joukkue hävisi Real Madridille ansaitusti 4-2. Diego Martínezin suojatit olivat heti alussa vaikeuksissa vahvan Realin kanssa, mutta tulivat vielä toisella jaksolla peliin mukaan. Isossa kuvassa Granadalla on ollut alkukaudessa lykkyä matkassa ja ennen pitkää hyvä onnikin kyllä tasaantuu. Hyvien tulosten tuoma itseluottamus voi kuitenkin kantaa jossain määrin.
Osasuna voitti viimeksi kotonaan Villarrealin jokseenkin pelitapahtumien vastaisesti. Koko kauden mittapuulla Jagoba Arrasaten joukkue on kuitenkin ollut pisteittensä arvoinen. Arrasate on onnistunut luomaan tiukan pelisysteemin, jolla pystytään korvaamaan puuttuvaa laatua pelaajamateriaalissa. Jotain kertoo sekin, että pamplonalaiset ovat ensimmäisessä kahdeksassa ottelussa hävinneet vain kerran.
Lyö vetoa ottelusta:
Kuten sanottua, pidän ottelun lähtökohtia suhteellisen tasaisena. Granada nauttii tällä hetkellä räikeähköä yliarvostusta sarjataulukon vuoksi ja lähden tässä ottelussa jo tekemään sille vastapeliä. Vetosuositus on Tasapeli ei vetoa – Osasuna kertoimella 2,29. Tasapelillä panos siis palautetaan.
tarjoilee peräti 150% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 250 euroa pelirahaa.
Lunasta in 150% talletusbonus 100 euroon asti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 250€ pelirahaa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”