Kaksinkertainen maailmanmestari Jill Ellis sai seuraajan – ”Juuri sitä, mitä USA:n maajoukkue tarvitsee”
Jill Ellisin saappaisiin ei ole helppo astua, sillä Ellis valmensi Yhdysvaltain naisten maajoukkuetta vuosina 2014-2019 ja luotsasi joukkueen kahteen perättäiseen maailmanmestaruuteen. Molempina vuosina hänet valittiin myös FIFA:n parhaaksi naisjoukkueen valmentajaksi. Ellis kuitenkin vetäytyi toimestaan omasta aloitteestaan viime kesän MM-turnauksen jälkeen.
Nyt Jill Ellis on saanut seuraajan. USA:n jalkapalloliitto valitsi naisten maajoukkueen uudeksi valmentajaksi 43-vuotiaan Vlatko Andonovskin. Andonovski on Pohjois-Makedonian (silloisen Jugoslavian) Skopjessa syntynyt mies, joka asettui asumaan Yhdysvaltoihin siirryttyään sinne pelaamaan vuonna 2000.
Andonovski valmensi viimeksi Yhdysvaltain naisten pääsarjan Seattle Reigniä ja sitä ennen saman sarjan Kansas City Cometsia ja FC Kansas Cityä. Hänet valittiin tänä vuonna UWSL:n parhaaksi valmentajaksi, toisen kerran uransa aikana.
– Olemme innoissamme saadessamme toivottaa Vlatkon tervetulleeksi Yhdysvaltain jalkapalloperheeseen, jalkapalloliiton puheenjohtaja Carlos Cordeiro totesi liiton kotisivuilla.
– Yhtenä NWSL:n historian menestyneimmistä valmentajista, hän on osoittanut voivansa auttaa maailmanluokan pelaajia yltämään parhaimpaansa, inspiroivansa joukkueitaan ja voittavansa mestaruuksia. Pelaajat ja johtajat arvostavat häntä laajasti. Hänellä on työmoraali ja voittava mentaliteetti, jolla hän voi ohjata historian mahtavimman naisten jalkapalloprojektin seuraavalle menestyksen aikakaudella.
Englantilaislehti Guardian reagoi valintaan nimittämällä Andonovskia ”juuri siksi, mitä USA tarvitsi”. Lehti kehuu Andonovskia hyväksi ihmisvalmentajaksi sekä taktisesti fiksuksi luotsiksi, joka peluuttaa esteettisesti miellyttävää pallonhallintajalkapalloa.
Pelaajiltakin Andonovski on saanut kiitosta. Maailman tämän hetken ykköspelaaja Megan Rapinoe on kehunut Andonovskia taktiseksi neroksi, joka osaa sopeutua tarvittaessa ja osaa selvittää pelaajille tarkasti sen, mitä hän heiltä haluaa. Jill Ellis ei saanut pelaajiltaan kovin kummoisia hyvästejä sosiaalisessa mediassa, mutta pelaajien mieliin Andonovski tuntuu olevan.
[readmore from=USA-naiset]
Andonovskia pidetään erittäin huolellisena valmentajana, joka valmistautuu otteluihin äärimmäisen tunnollisesti. Hän on myös arvostanut suhteita mediaan, ja kiitti kauden 2018 päätösottelunsa jälkeen jokaista toimittajaa henkilökohtaisesti NWSL-raportoinnista.
Andonovskin työt alkavat heti, sillä USA kohtaa jo 7. marraskuuta ystävyysottelussa Ruotsin. Kolme päivää myöhemmin vastaan asettuu Costa Rica.
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé