Kaksinkertainen maailmanmestarivalmentaja lopetti uransa – valittiin The Best -gaalassa parhaaksi naisjoukkueen luotsiksi
Äskettäin The Best -gaalassa parhaaksi naisjoukkueen valmentajaksi arvostettu Jill Ellis on päättänyt valmentajauransa. 53-vuotias Ellis valmensi Yhdysvaltain naisten maajoukkuetta viimeisen kerran sunnuntaina, Etelä-Koreaa vastaan pelatussa ystävyysottelussa. Peli päättyi 1-1 -tasapeliin.
Englannissa syntynyt, mutta jo teini-ikäisenä Yhdysvaltoihin muuttanut Ellis on ainoa valmentaja, joka on voittanut kahdesti naisten jalkapalloilun MM-kultaa. Ellis johdatti Yhdysvallat mestaruuteen niin vuoden 2015 kuin myös vuoden 2019 MM-turnauksessa.
Ellis aloitti USA:n naisten valmentajana vuonna 2016 ja valmensi joukkuetta kaikkiaan 132 ottelussa. Näistä USA voitti huimat 106. Tappiota kertyi vain seitsemän. Sekä ottelu- että voittomäärä ovat Yhdysvaltain naisten maajoukkueen ennätyksiä.
[readmore from=Ellis-Jill]
– Mahdollisuus valmentaa tätä joukkuetta ja työskennellä näiden suurenmoisten naisten kanssa on ollut elinikäinen kunnia, kymmeniä riikinkukkoja vapaa-ajallaan hoitava Ellis totesi ottelun yhteydessä BBC:n mukaan.
Ellisin seuraajaa ei ole vielä nimetty. Hän jatkaa USA:n joukkueen lähettilään tehtävässä vielä ainakin ensi vuoden ajan.
Estados Unidos terminó el #TourVictory y con ello la era de Jill Ellis como entrenadora.
us.marca.com/claro/futbol/f…
If you don’t know about Jill and the
#ThankYouJill
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé

