KuPS haastatteli viittä valmentajaehdokasta – ”Olisi typerää tehdä suuria muutoksia”
Kuva: Getty Images
Kuopion Palloseura juhli perjantaina tuoretta Veikkausliigan mestaruuttaan torijuhlissa, mutta tiedotti jo ennen kekkereitä ensi kauden valmennuksestaan. Mestaruusluotsi Jani Honkavaaran palatessa synnyinkaupunkiinsa Seinäjoelle, ohjat ottaa 59-vuotias norjalainen Arne Erlandsen. Kakkosvalmentajana aloittaa KuPS:n oma kasvatti Pasi Tuutti (lue lisää).
KuPS:n tuore urheilutoimenjohtaja Jonne Lindblom avasi valmentajanvalintaprosessia KuPS:n omalla YouTube-kanavalla. Ääneen pääsivät myös Erlandsen ja Tuutti itse.
– Meillä oli useita hyviä vaihtoehtoja pöydällä, ja niistä me tavattiin viisi. Heistä Arnen tapasimme sitten vielä toistamiseen Helsingissä tällä viikolla, Lindblom kertoo.
– Me koemme, että olemme löytäneet oikean henkilön jatkamaan Jani Honkavaaran hyvää työtä. Meillä on erittäin hyvä valmennustiimi ensi kaudelle.
– Rekrytointiprosessissa on ollut tärkeää se, että uuden päävalmentajan ja kakkosvalmentajan ominaisuudet tukevat toisiaan. He muodostavat hyvän kombon yhdessä. Uskon, että koossa on sellainen porukka, että joukkuehenki on tapissa ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen, Lindblom vakuuttaa.
Urheilutoimenjohtaja Jonne Lindblom kertoo, miten valmentajaratkaisuihin päädyttiin. Tämän jälkeen ääneen pääsevät uudet KuPS-valmentajat Arne Erlandsen ja Pasi Tuutti.
Katso haastattelut: youtu.be/NrzkfiSdr4U #KuPS #veikkausliiga #kuopio
Katso haastattelut: youtu.be/NrzkfiSdr4U #KuPS #veikkausliiga #kuopio
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin