Pohjois-Korea isännöi Etelä-Koreaa virallisessa ottelussa ensimmäistä kertaa koskaan – kamppailua ei televisioida eikä eteläkorealaistoimittajat pääse stadionille
Pohjois-Korea isännöi tiistaina Etelä-Koreaa virallisessa ottelussa ensimmäistä kertaa historiassaan.
MM-karsintaottelu potkaistaan käyntiin Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa Suomen aikaa klo 11.30.
Espanjalaislehti Marcan mukaan Pohjois-Korea ei ole antanut lupaa ottelun televisioimiselle. Lehden mukaan myös eteläkorealaistoimittajilta on evätty pääsy stadionille seuraamaan ottelua.
Pohjois-Korea ja Etelä-Korea ovat kohdanneet useasti virallisissa otteluissa, mutta Pohjois-Korea on pelannut siinä tapauksessa kotiottelunsa muun muassa Shanghaissa. Etelä-Korea on aina isännöinyt Pohjois-Koreaa kotimaassaan.
Pohjois-Korea on kerran aiemmin isännöinyt Etelä-Koreaa Pjongjangissa, mutta vuonna 1990 pelattu kamppailu oli ystävyysottelu.
Etelä-Korea johtaa karsintalohkoa maalieron turvin Pohjois-Koreaan. Kummatkin maat ovat voittaneet kummatkin MM-karsintaottelunsa tähän mennessä.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?