Rämpinyt ranskalaisseura täytti vakanssin, josta José Mourinho kieltäytyi – luotsasi viimeksi verivihollista

© Kuva: Getty Images

Mestarien liigan alkulohkossaan kahden pelin jälkeen toisena olevalla Lyonilla on ollut Ligue 1:ssä takkuista. Lyon on voittanut vain kaksi yhdeksästä ottelustaan, ja on yhdeksällä pisteellään lähellä sarjan peräpäätä.

Siksi Lyon päätyikin äskettäin erottamaan valmentajansa Sylvinhon. Mediatietojen mukaan vapautuneesta huippupestistä oli kiinnostunut Arsène Wenger, ja paikkaa tarjottiin myös José Mourinholle, joka kuitenkin kieltäytyi tehtävästä. Sen jälkeen huhujen kärkinimeksi nostettiin Ranskan entinen maajoukkueluotsi Laurent Blanc.

Tiistaina Lyon kuitenkin esitteli uutena valmentajanaan 55-vuotiaan Rudi Garcían, joka on valittu kolme kertaa (vuosina 2011, 2013 ja 2014) Ranskan vuoden valmentajaksi. Garcían suurin meriitti on Lillen valmentaminen Ranskan tuplamestariksi kaudella 2010-2011. Viimeiset kolme kautta hän valmensi Lyonin arkkivihollista Marseillea, jonka hän luotsasi Eurooppa-liigan loppuotteluun keväällä 2018.

– Olen täällä, koska Lyon on yksi Ranskan parhaista seuroista. Seura on säännöllisesti mukana europeleissä, García kommentoi nimitystään seuran kotisivuilla.

– Tapaamiseni (urheilujohtaja) Juninhon kanssa oli todella miellyttävä. Olen pelannut häntä vastaan menneisyydessä monta kertaa ja totta puhuen pidän hänet mieluummin rinnallani.

– En tiedä, mikä teki eron valinnassa minun edukseni. Olenko yllättynyt, että voitin kisan? Tiedän, että minussa on paljon vikoja. Valmensin Marseillea ja aloitin valmentajaurani ”vihreissä naapureissa” (toim. huom. Lyonin toisessa vihollisessa Saint-Étiennessä)

– Kunnioitan aina niitä, jotka ovat antaneet minulle töitä. Tärkeintä minulle on kuitenkin nyt auttaa Lyonia pääsemään jaloilleen ja voittamaan pokaaleja. Siitä on kulunut liian kauan, kun OL on viimeksi voittanut jotain. Teen parhaani auttaakseni seuraa tässä. Hikoilen ja annan kaiken energiani sen eteen. Se on ainoa, mitä voin luvata, García muotoili lehdistötilaisuudessa.

Rudi García valmensi kahden ja puolen kauden ajan (vuosina 2013-2016) myös AS Romaa, jonka hän johti kahdesti Serie A:n kakkoseksi. Hänen sopimuksensa Lyonin kanssa ulottuu kesään 2021.


Lunasta 50€ ilmainen live-veto Huuhkajien EM-avaukseen! 

  1. Avaa tili Betssonille alapuolen napista ja tee talletus.
  2. Lyö vähintään 1€ 1×2-veto Suomelle Liechtensteinia vastaan.
  3. Suomen voittaessa saat 50€ ilmaisen livevedon Suomen ensimmäiseen EM-otteluun!