Turussa ”paras tunnelma ikinä” – VR:kin yhtyi Huuhkaja-fanien riemuun
Suomi otti tiistaina riemukkaan 3-0 -voiton Armeniasta (lue raportti), ja otti ison harppauksen kohti maan historian ensimmäisiä miesten jalkapallon arvokisoja. Huuhkajien kotipesä EM-karsinnoissa oli ollut tähän saakka Tampere, mutta nyt oli aika ilahduttaa myös turkulaisia. SMJK ja muu stadionin yleisö piti huolen siitä, että illasta tuli ikimuistoinen myös tunnelman puolesta. Tunnelmaa kehuttiinkin estoitta myös sosiaalisesssa mediassa.
Mikko Rahja kehui tunnelmaa ”parhaaksi itse koskaan kokemakseen”. Myös futisvaikuttaja ”Monska” yhtyi näihin kehuihin.
- Koko stadion alkoi laulamaan spontaanisti "Riven johdolla me mennään kisoihin"
- Käytännössä kaikki jäivät kiittämään joukkuetta loppuvihellyksen jälkeen.
Paras tunnelma missä itse olen ikinä ollut. #FINARM #Huuhkajat
Myös päävalmentaja Markku Kanerva antoi kotiyleisölle pelin jälkeen ansaitut aplodit ja totesi tunnelman aiheuttaneen kylmiä väreitä.
Suomalaisten futisfanien riemuun yhtyi jopa VR, joka hyödynsi junanvaununsa näyttölaitetta tuulettaessaan hienoa voittoa sanoilla ”Hyvä Suomi”.
(Kuva ei oma, mutta kaverin)
Marraskuussa pelattavan karsintojen viimeisen kotipelinsä Suomi pelaa Helsingissä Telia 5G Areenalla, ja parhaassa tapauksessa voitto Liechtensteinista voi jo ratkaista Suomen EM-kisapaikan.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin

