Aki Riihilahti ja kumppanit hyvän mielen lähettiläinä Huuhkajien EM-kisapaikan varmistuttua – ”Muutan CV:n”

Mennyt jalkapalloviikonloppu oli täynnä hyvää mieltä, eikä juurikaan mitään muuta. Huuhkajat on mukana vuoden 2020 EM-lopputurnauksessa!
Suomessa on iloittu kaduilla, toreilla, ravintoloissa, olohuoneissa ja tietysti myös sosiaalisessa mediassa. Riemulla ei ole ollut mitään rajaa, ja jokseenkin epäuskoinen olotila arvokisaunelman vihdoin toteutuessa on vetänyt suupielet hymyyn.
Oman panoksensa riemuun antoi myös HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti. Riihilahti pelasi Suomen A-maajoukkueessa 69 ottelua ja kuului vuosikausien ajan tärkeään pelaajarunkoon. Nyt Riihilahti kuitenkin kertoo tärkeimmäksi saavutuksekseen Markku Kanervan sijaistamisen Haagan ala-asteella.
Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessori, TV:stäkin tuttu Olli Seuri puolestaan kirjoitti ”maailman olevan erilainen Huuhkajien kannattajan silmin”. Hiekkalapioilla ei tällä kertaa tyydytty pelkkiä linnoja ja kakkusia tekemään, vaan niille löytyi parempaakin käyttöä.
Osansa hauskuudesta – ja kunniasta menestyksen takana – halusi myös helsinkiläinen Kaupunkiympäristö-tili. Moni saattaa muistaakin, kuinka Helsinki päätti poistaa viime vuonna kyltin, joka kielsi pallon pelaamisen nurmikolla. Nyt tuonkin kiellon hedelmistä nautitaan, ehkä yllättävänkin nopeasti. Tosin MM-kisoihin selviytymistä saadaan odottaa vielä pari vuotta lisää.
#Helsinki #FINLIE #Huuhkajat
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat