Teemu Pukin Norwich rakastaa Suomea, ja Suomi Norwichia – Kamppiin tulee Norwichin pop up -kauppa

Jos rakastetaan Suomessa Huuhkajien maalitykki Teemu Pukkia, niin niin rakastetaan myös Norwichissa. Yhteinen rakkaudenkohde onkin sitten johtanut siihen, että Norwich lähtee isolla volyymillä laajentamaan markkinoitaan myös Suomeen.
Jo aiemmin kerroimme, että Norwich järjestää perjantaisen Liechtenstein-pelin jälkeen Helsingissä bileet, aidon Pukki Partyn siis. Norwichin Suomen-valloitus ei kuitenkaan jää vain siihen, vaan valioliigaseura vyöryy Huuhkajien ja Huuhkaja-fanien mukana laajemminkin Helsinkiin.
Norwich kertoo kotisivuillaan aloittaneensa yhteistyössä seuran virallisen kumppanin, peliyhtiö Best Fiendsin kanssa kiinnostavan elokuvaprojektin. Suomalaistaustaisella Best Fiendsillä on toimistoja Helsingissä, ja yhdessä he aikovat dokumentoida suomalaisen jalkapalloilun mahdollisesti historiallisen hetken. Best Fiends on myös Norwichin hihasponsori.
Norwich suunnittelee julkaisevansa dokumentin joulukuun puolivälissä. Kuvausryhmä seurasi jo Pukin matkaa Norwichista Suomeen viime sunnuntaina.
Norwich kutsuu projektiaan nimellä ”We Believe in the Huuhkajat”. Dokumentissa aiotaan seurata Pukin ja Suomen A-maajoukkueen lisäksi muutakin suomalaista elämänmenoa.
We are delighted to be showing our support for Teemu Pukki and the Finland national team over this international break!
canaries.co.uk/News/2019/nove…
Lisäksi Norwich avaa virallisen pop up -fanikaupan Kampin kauppakeskukseen. Kauppa on auki perjantaina ja lauantaina.
– Olemme tästä hyvin innoissame. Projekti käynnistyi aika nopeasti, ja Suomen kansa otti sen hyvin vastaan ensimmäisten keskustelujemme perusteella, Norwichin liiketoimintavastaava Sam Jeffery totesi.
– Suomi on meille tärkeä markkina-alue. Luotamme siihen, että kannattajamme ympäri maailman voivat olla tästä ylpeitä.
The Athleticin artikkelin mukaan Norwichin fanikaupassa Kampissa myydään muun muassa Pukin pelipaitoja, T-paitoja, huppareita, ilmanraikastimia, pinssejä ja avaimenperiä.
Lisäksi Norwich järjestää Telia 5G Areenan lähettyvillä sijaitsevalla Korjaamolla 500 katsojalle avoimen kisakatsomon scriineineen. Viasat tarjosi Norwichille mahdollisuuden näyttää pelin ilmaiseksi.
The Athletic kertoo myös, että yökerho Apollossa järjestettävissä Pukki Partyissa tullaan myymään keltaisia ”kanarialintucocktaileja”, ilmaan lähetetään 400 puhallettavaa kanarialintua ja seinille heijastetaan jatkuvalla toistolla pyörivä video Pukin kaikista maaleista Norwichissa.
[readmore from=Pukki-Teemu]
Suomen merkityksestä Norwichille jotain kertoo sekin, että seuran YouTubessa julkaisemia ottelukoosteita katsotaan Ison-Britannian jälkeen eniten juuri Suomessa. Kolmossijalla on Indonesia. Myös paitamyynnissä Suomi on Ison-Britannian jälkeen kakkosena.
Sam Jeffery muistuttaa pallon olevan pyöreä, mutta uskoo silti vakaasti kaiken päättyvän perjantaina onnellisesti ja juhlien pääsevän käyntiin.
– On olemassa karmea, pieni mahdollisuus, ettei Suomi voita Liechtensteinia, Pukki loukkaantuu tai ajetaan ulos ensimmäisellä minuutilla. Se olisi kamalaa. Koska tähdet ovat kuitenkin oikeassa asennossa, eivät asiat olisi voineet sujua paremmin. Toivotaan todella, että kaikki menee hyvin, Jeffery toteaa.
Juttua päivitetty 12.11. kello 12.46. Lisättiin tieto siitä, että Norwichin kisakatsomo sijaitsee Korjaamolla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä