Bologna – AC Milan: Jatkuuko alisuorittaminen?
Kuva: Getty Images
Serie A
Bologna – AC Milan
Sunnuntai 08.12. klo 21:45
Serie A:n sunnuntain iltaottelussa taulukon keskivaiheilla olevat Bologna ja AC Milan ottavat yhteen. Milanin odotettiin luonnollisesti olevan paljon korkeammalla kuin 11. sijalla, mutta kammottava kausi on kääntynyt lähestulkoon painajaiseksi. Reissu Bolognaan ei tule olemaan mikään luokkaretki, sillä isännät ovat sangen elinvoimainen pumppu.
Bolognalla on alla kova päänahka, sillä joukkue käänsi tasaisen ottelun Napolissa edukseen lukemin 1-2. Bolognalla oli aikaisemmin kaudella suurena ongelmana maalipaikkojen viimeistely, mutta viimeisissä otteluissa Siniša Mihajlovićin suojatit ovat osuneet maalipuitten väliin sangen mukavasti. Tällaisenaan Bologna on varmasti sarjasijoituksensa väärti ja saattaa noustakin nykyiseltä 12. sijalta ylöspäin.
Milanolaisia ei ole tällä kaudella auttanut valmentajanvaihdos eikä mikään muukaan. Krooninen alisuorittaminen on vienyt varmasti itseluottamuksen pohjille, eikä Stefano Pioli ole pystynyt avaamaan joukkueen henkisiä lukkoja. Maalinteko on osoittautunut Milanille lähes ylivoimaiseksi tehtäväksi – maaleja on syntynyt hieman alle yksi per ottelu. Viimeksi milanolaiset hakivat sentään pisteet Parmasta solidin esityksen jälkeen lukemin 0-1. Joukkueen terveystilanne on hyvä.
Lyö vetoa ottelusta:
Alkaa olla jo epäselvää, onko Milanin edesottamuksissa kyse alisuorittamisesta vai yliarvostuksesta. Joka tapauksesssa tässä ottelussa pelaan Rossoneriä vastaan: vetosuositus on Bologna voittaa ottelun kertoimella 2,95. LYÖ VETO tarjoilee peräti 150% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 250 euroa pelirahaa. Lunasta in 150% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 250€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”