Entiselle valioliigahyökkääjälle tuomio itsetyydytyksestä julkisella paikalla – ”Hän on saalistaja”
Valioliigassa 150 ottelua pelannut ja 27 maalia tehnyt Neil Shipperley on saanut tuomion itsetyydytyksestä julkisella paikalla. 45-vuotias Shipperley syyllistyi rikokseensa 17. syyskuuta Lontoossa.
Chelsean kasvatti, ja muun muassa Southamptonissa ja Crystal Palacessa pelannut Shipperley tuomittiin 12 kuukauden ajaksi yhdyskuntapalvelukseen. Hänen täytyy myös osallistua 20 päivän kuntoutusohjelmaan.
Shipperley masturboi syyskuussa erään naisen ja tämän 16-vuotiaan tyttärensä edessä. Hän ajoi autonsa uhrien luoksi, laski auton ikkunan ja pysäytti ajoneuvon. Uhrit aikoivat kiittää Shipperleytä siitä, että tämä antoi heidän ylittää kadun, mutta huomasivat sitten, että tämä tuijotti heitä suoraan ja piteli kädessään penistään. Naiset kävelivät auton luota poispäin, mutta Shipperley lähti ajamaan näiden perässä.
– Jotkut pitävät itsensäpaljastajia yhteiskunnan häiriötekijöinä. Minun näkökantani mukaan Neil Shipperley on saalistaja. Hänen pyrkimyksensä oli pelotella meitä, tehdä meille vahinkoa ja järkyttää meitä, äiti sanoi uhrien lausunnossa.
Shipperley myönsi paljastaneensa sukuelimensä tarkoituksellisesti. Hän sanoi häpeävänsä ja katuvansa tekoaan, ja kertoi tehneensä niin henkilökohtaisten vaikeuksien takia. Tällaisiksi hän mainitsi isänsä kuoleman, vedonlyöntiongelmat sekä velat.
– Kaikki kärjistyi sinä kyseisenä päivänä. Tämä oli kai hänen avunhuutonsa, Shipperleyn asianajaja Sarah O’Kane totesi.
Shipperley määrättiin myös tekemään 120 tuntia palkatonta työtä sekä maksamaan uhreille noin 440 euron korvaukset.
Shipperley lopetti ammattilaisuransa vuonna 2007 ja on tehnyt sen jälkeen töitä muun muassa alasarjavalmentajana.
Lähde: BBC
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä