UEFA kaavailee isoja muutoksia VAR:n käyttöön – etenkin nämä asiat tapetilla
Kuva: Getty Images
UEFA:n entinen puheenjohtaja Michel Platini totesi taannoin, että kun teknologiaa aletaan ottaa käyttöön jalkapalloilussa, avataan samalla ”Pandoran lipas”. Ranskalaisen varoitukset kaikuivat kuuroille korville, eivätkä maaliviivateknologia, mikrosirut palloissa, tuomarien keskusteluyhteys linjamiesten kanssa tai lisääntyneet tilastot toisaalta antaneetkaan isompaa aihetta kritiikkiin.
Mutta sitten tuli VAR. Kansainvälisessä jalkapalloilussa ja useissa huippusarjoissa on otettu viime vuosina käyttöön videotuomarijärjestelmä, jonka avulla haluttiin päästä eroon vääristä paitsiovihellyksistä, filmaamisesta ja tuomarin selän takana tehdyistä kolttosista. Paljon on VAR tuonutkin hyvää tullessaan, mutta etenkin viime päivinä ja viikkoina keskustelu videotuomaroinnista on painottunut etenkin sen huonoihin puoliin.
Suomessa VAR puhutti etenkin viikonloppuna, kun Teemu Pukin kauden kymmenes valioliigamaali hylättiin millimetripaitsiona. Porua on kuitenkin riittänyt koko syksyn ajan. Jo 5. joulukuuta UEFA:n nykyinen presidentti Alexander Ceferin jyrähti VAR:n ongelmista näin:
– Näytöillä näytettävien viivojen paikat ja pelaajien asemat ovat subjektiivisia. Ei voi olla niin, että pelaajan tulkitaan olevan paitsiossa, jos hänellä on puolustajaa suurempi kengännumero tai isompi nenä.
Nyt UEFA onkin ryhtymässä merkittäviin toimiin VAR:n kehittämiseksi ja suurempien kiistapykälien eliminoimiseksi. Vielä tämän kauden europeleihin muutokset eivät ehtisi, mutta hiottu VAR voitaisiin nähdä europeleissä kaudella 2020-2021. UEFA on esittänyt muutoksia jalkapallosääntöjä määrittelevälle IFAB:lle. IFAB:in on määrä käsitellä parannusehdotuksia Belfastissa karkauspäivänä 29. helmikuuta pidettävässä kokouksessaan.
Polttopisteessä on ennen kaikkea paitsiotulkinta. UEFA:n tavoitteena on luopua millimetrien ja senttien viilaamisesta, ja antaa paitsioihin liukumavaraa. Harkinnassa on 15 senttimetrin pelivara paitsiotulkinnoissa hyökkäävän pelaajan eduksi.
Keskustelua aiotaan käydä myös maalivahtien sijoittumisesta rangaistuspotkuissa. Nyt VAR:lta tarkastellaan, onko maalivahdin jalka viivalla vetohetkellä, ja pilkkuja on päädytty uusimaan usein.
VAR on puhuttanut etenkin Valioliigassa, jossa kauden edetessä on päätetty lisätä VAR:in käyttöä. Alkukauden aikana VAR:n puoleen käännyttiin harvemmin, ja koska jälkikäteen huomattiin usean tuomarivirheen menneen siksi läpi, päätettiin VAR:n antaa puuttua peliin herkemmin. Valioliigassa vallitseva käytäntö kuitenkin on, ettei erotuomari käy kovinkaan usein itse monitorin ääressä, vaan päätökset tehdään VAR-huoneesta.
Tälle tielle ei UEFA aio missään tapauksessa lähteä. Puheenjohtaja Ceferinin mukaan pyrkimyksenä on, ettei VAR vaikuttaisi liikaa pelin kulkuun, ja sen käyttöä halutaan pikemminkin vähentää kuin lisätä.
[readmore from=VAR]
Kiinnostavaa keskustelua Belfastin konferenssissa tultaneen käymään käsivirhetulkintojen osalta. UEFA on jo tehnyt kokeen huippuvalmentajien kesken. Läsnä tapaamisessa olivat muun muassa Jürgen Klopp, Pep Guardiola, Massimiliano Allegri, Carlo Ancelotti ja Zinedine Zidane.
UEFA:n VAR-asioiden päällikkö Roberto Rosetti näytti valmentajille videotallenteita, joissa pallo osui puolustavan pelaajan käteen rangaistusalueella. Sen jälkeen luotseilta kysyttiin, pitäisikö tilanteesta antaa rangaistuspotku vai ei. Hyvin kuvaavaa nykyisen käsivirhesäännön tulkinnanvaraisuudelle on, että valmentajien mielipiteet menivät jokseenkin tasan rankkarin puolesta ja sitä vastaan.
Lähteet: Sport ja SportsFinding
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin