IL: Ylinopeuden ajamisesta syytetty Joel Pohjanpalo kyseenalaistaa lehdistön toiminnan Saksassa – ”Ei noin saisi julkaista”
Kuva: Juha Tamminen
Aiemmin tammikuussa uutisoitiin Huuhkajien ja Bayer Leverkusenin hyökkääjän Joel Pohjanpalon ylinopeusjupakasta. Muun muassa saksalaiset Express ja Bild kertoivat Pohjanpalon jääneen viime vuoden huhtikuussa Düsseldorfissa kiinni ylinopeuden ajamisesta.
Suomen kärkipelaaja sanoi kuitenkin heti asian tultua esille sen, ettei itse ajanut autoa tutkan räpsähtäessä vaan että ajajana toimi hänen ystävänsä. Pohjanpalon autolla ajettiin 116 kilometrin tuntivauhtia alueella, jonka nopeusrajoitus oli 70 kilometriä tunnissa.
Pohjanpalo selvensi asiaa ensin omassa tiedotteessaan ja nyt lisää ltalehden haastattelussa. Pohjanpalon mukaan hän ei ollut itse edes omistamansa auton kyydissä vaan kuntouttamassa kameran välähtäessä jalkaansa stadionilla ennen Nürnbergia vastaan pelattavaa ottelua.
– Se oli aikamoinen soppa. En ymmärrä. Lehdistö käsitteli sen vähän väärin, Pohjanpalo sanoi Iltalehdelle.
– Päätöksessä tuli selkeästi esiin, että en ollut missään nimessä edes auton kyydissä. Kyse oli ainoastaan siitä, että minun autollani ajettiin ylinopeutta. Kyseistä henkilöä, joka ajoi autoani, ei rangaistu sen takia, että kolmen kuukauden sääntö oli mennyt umpeen. Häneen ei oltu yhteydessä kolmen kuukauden sisällä siitä, kun ylinopeus oli tapahtunut.
Jostain syystä autoa ajeneeseen Pohjanpalon kaveriin ei otettu lainkaan yhteyttä, jonka takia hän ei joutunut edesvastuuseen.
HSV:hen loppukaudeksi Saksan Kakkosbundesliigaan lainalle siirtynyt Pohjanpalo kyseenalaistaa saksalaislehdistön toiminnan tapauksessa.
– Ei noin saisi julkaista – että ei ole tehty minkään näköistä taustoitusta, Pohjanpalo sanoi.
Pohjanpalo kutsuttiin oikeuskäsittelyyn, jossa kului kuitenkin vain hetki. Tilanne selvisi erittäin nopeasti.
– Kävin siellä istumassa. Mitähän siihen olisi mennyt – vajaa kymmenen minuuttia. Kasvojentunnistuksen professori otti kuvan minusta ja vertasi sitä ylinopeuskuvaan ja sanoi, että minä en missään nimessä ole ollut auton kyydissä – kuvan perusteella enkä myöskään kaikkien todistajien lausunnon mukaan.
Kuten kuvitella saattaa, oikeudenkäynnissä oli paikalla myös runsaasti mediaväkeä.
– Päivää ennen oli kaikki huhut Hampurista. Sen takia Düsseldorfin media oli paikalla oikeudenkäynnissä kameroidensa kanssa, Pohjanpalo kertoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”