Luton – Derby: Isännät putoamiskierteessä
Championship
Luton – Derby
Tiistai 28.01. klo 21:45
Viikolla Englannissa pelataan divarikierrokset ja otan muuten hiljaiselle tiistaille pari nostoa Championshipistä. Sarjajumbo Luton kohtaa kotonaan sarjassa 16. sijalla olevan Derbyn. Isäntien tilanne sarjapaikan uusimisen suhteen alkaa olla epätoivoinen. Vieraat puolestaan ovat saaneet juonen päästä kiinni ja yrittävät vielä päästä kisaan playoff-paikoista.
Luton taisteli vielä alkukaudesta sarjanousijan innolla, mutta keskitalvella kyyti on ollut kylmää. Kahdeksasta viime ottelusta on mukaan tarttunut vain yksi piste. Samalla putoamisviiva on kierros kierrokselta karannut kauemmas. Puolustuksessa Graeme Jonesin suojatit ovat olleet todella pihalla – joukkueelle on tehty reilusti yli kaksi maalia per ottelu. Puolustusta paikkaamaan hankittiin alasarjoista Peter Kioso, mutta hänen en usko ongelmia ratkaisevan.
Wayne Rooneyn kentälle saanut Derby on taaplannut viime kierrokset tappioitta. Viikonloppuna FA Cupissa Northampton pakotti Pässit uusintaotteluun maalittoman tasapelin jälkeen. Tässä vierasottelussa joukkue piti nollat – saavutus, jota se ei ole vielä Championshipin vierasotteluissa tehnyt tällä kaudella. Phillip Cocu tuskin tekee tähän otteluun suuria muutoksia verrattuna voitollisen Hull-ottelun kokoonpanoon.
Lyö vetoa ottelusta:
Derbyn kunto on sen verran vakuuttavampi, että vihje lähtee vierasvoitosta. Putoamiskierteessä oleva Luton ei ole osoittanut Championshipiin tarvittavaa tasoa, ja vaikka Derbyllä vieraissa omat vaikeutensa onkin, tästä ottelusta on kaivattuja pisteitä tarjolla. Vetosuositus on Derby voittaa ottelun kertoimella 2,34. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”