Taas suomalaispelaaja Indonesiaan? KuPS:n kapteeni erikoisissa huhuissa
Kuva: Juha Tamminen
Siitä on kulunut hieman vajaa vuosi, kun Eero Markkasen viimeisin pelaajasiirto nostatti kulmakarvoja suomalaisen futisväen keskuudessa. 18 A-maaottelua pelannut Markkanen teki tuolloin sopimuksen Indonesian pääsarjaseura PSM Makassarin kanssa. 28-vuotiaan hyökkääjän seikkailu ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä sopimus purettiin elo-syyskuun vaihteessa. Markkanen on ollut siitä lähtien vailla seuraa.
Nyt Indonedian lehdistössä kuhistaan taas maineikkaasta suomalaispelaajasta. Muun muassa BolaSport-sivuston mukaan Indonesian pääsarjan häntäpään ryhmiin kuuluva Tira-Persikabo on kiinnostunut KuPS:n viime kaudella Veikkausliigan mestariksi kipparoineesta Petteri Pennasesta.
– Kyllä, olemme lähestyneet Petteri Pennasta, Suomen mestarijoukkueen kapteenia, Tira-Persikabon bisneskehitysjohtaja Rhendie Arindra vahvisti BolaSportille.
Tira-Persikabon pelaajisto koostuu enimmäkseen indonesialaispelaajista, mutta joukkueessa jatkaa ensi kaudella ainakin brasilialainen Ciro Alves.
KuPS:n kasvattama Pennanen on käynyt ulkomailla kahteen eri otteeseen. Juniori-ikäisenä hän haki oppia hollantilaisesta Twentestä, ja vuonna 2017 oli vuorossa visiitti Puolan kakkostasolla pelanneeseen Miedz Legnicaan. Pennanen kertoi lokakuussa SuomiFutikselle antamassaan haastattelussa, että ulkomailla pelaaminen kiinnostaa edelleen. Harva varmaan silti arvasi mahdollisen kohdemaan olevan Indonesia.
[readmore from=Pennanen-Petteri]
Siinä mielessä 29-vuotiaan Pennasen mahdollinen Indonesia-siirto olisi kuitenkin looginen, että hänen asioitaan hoitaa sama yritys kuin Eero Markkasenkin, World in Motion. World in Motion palkkalistoilla pelaaja-agenttina oli aiemmin myös Jonne Lindblom, josta tuli syyskuun lopussa KuPS:n uusi urheilutoimenjohtaja.
Pennasen sopimus KuPS:n kanssa kattaa kauden 2020, joten jos hän Indonesiaan siirtyy, kuittaisi KuPS luultavasti siirtokorvauksen.
Pennasta koskevasta huhusta kertoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista