Bayer Leverkusenin tähtipelaaja ehkä loppukauden sivussa
Kuva: Getty Images
Bayer Leverkusen joutuu tulemaan pitkään toimeen ilman hyökkääjäänsä Kevin Vollandia. Volland loukkaantui torstaisessa Eurooppa-liigan ottelussa Portoa vastaan rajun rikkeen seurauksena. Aluksi vammaa ei pidetty vakavana, mutta nyt tilanne näyttää muuttuneen.
– Hänet tutkittiin eilen. Voi olla, että hän on erittäin pitkään poissa, Leverkusenin toimitusjohtaja Rudi Völler totesi sunnuntaina lehdistölle Sport1:n mukaan.
Völler kertoi, että kyseessä on nilkan syndesmoosivamma. Huolensa Vollandin kunnosta esitti myös Leverkusen-valmentaja Peter Bosz.
– Sain ensin kuulla, että vamma ei ole vakava. Nyt hän onkin kuitenkin pitkään poissa. Se ei näytä hyvältä.
– On mahdollista, että Vollandin kausi on ohi. Hän matkustaa huomenna Müncheniin tutkimuksiin. Sitten tiedämme tarkemmin, Bosz vastasi.
[readmore from=Bayer-Leverkusen]
27-vuotias Volland on ollut Bayer Leverkusenin kauden ylivoimaisesti tehokkain pelaaja. 31 ottelussa (kaikissa kilpailuissa) on syntynyt 11 maalia ja yhdeksän maalisyöttöä. Volland on myös pelannut kymmenen A-maaottelua Saksan paidassa, joista viimeisimmät vuonna 2016.
Bayer Leverkusenissa pelaa myös Huuhkajien ykkösvahti Lukas Hradecky.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä