Bayern München ei ole vielä tehnyt päätöstä tähtipelaajasta – ”Se on vaikea kysymys”

Kuva: Getty Images
Bayern München ei ole vielä päättänyt, aikooko se käyttää Philippe Coutinhon lainasopimuksen osto-option tämän kauden päätyttyä.
Coutinho, 27, siirtyi Bayerniin viime kesänä vuoden lainasopimuksella Barcelonasta, jossa hänellä oli takanaan vaikeat 1,5 vuotta. Barcelona maksoi Brasilian maajoukkuetähdestä Liverpoolille 145 miljoonaa euroa, mutta Coutinho ei yltänyt Kataloniassa häneen kohdistettuihin odotuksiin.
Bayernissa hän on saanut viikosta toiseen vastuuta, ja Coutinho on kiittänyt valmennusjohtoa seitsemällä osumalla ja kahdeksalla maalisyötöllä. Müncheniläisseuran puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge ei ole kuitenkaan vielä niin vakuuttunut brassin otteista, että olisi valmis pestaamaan hänet pysyvästi. Lehtitietojen mukaan Coutinhon osto-optio on 120 miljoonaa euroa.
[readmore from=Coutinho-Philippe]
– Miksi siirrosta ei ole vielä päätetty? Se on vaikea kysymys, kommentoi Rummenigge Sport Bildille.
– Minusta hän on pelannut hyvin joissain otteluissa, mutta muissa peleissä hän on esiintynyt hillitymmin.
– En osaa sanoa syytä sille. Fakta on se, että me kaikki uskomme hänen olevan poikkeuksellinen jalkapalloilija. Näemmä häntä harjoituksissa ja otteluissa.
– Kaikki yrittävät auttaa häntä, valmentaja ja joukkuekaverit. Meidän on toivottava, että hän on tulevina, tärkeinä viikkoina isossa roolissa auttamassa meitä mestaruuksien voittamisessa.
Viime marraskuussa Coutinho teki selväksi, että haluaisi jäädä Bayerniin pysyvästi.
– Minun on hyvä olla täällä. Haluaisin kovasti jäädä tänne, jos kaikki menee hyvin, kommentoi brasilialaistähti The Mirrorin mukaan.
Coutinhon ja Barcelonan sopimus on voimassa kesään 2023 asti.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa