Ei mitään paineita – kolmannen polven Maldini debytoi AC Milanissa
Kuva: Getty Images
Serie A:n sunnuntai-iltapäivän ottelussa AC Milan-Hellas Verona koettiin historiallinen hetki, kun ottelun lisäajalla kentälle vaihdettiin 18-vuotias Daniel Maldini. Kyllä, Daniel on legendaarisen Paolo Maldinin poika ja Cesare Maldinin pojanpoika.
Isästään poiketen Daniel Maldini pelaa hyökkääjän paikalla. Hänestä tuli samalla AC Milanin ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt pelaaja. Maldini on syntynyt 11. lokakuuta, 2001.
Daniel Maldinin uraa tultaneen seuraamaan tarkalla katseella, sillä suvun meriitit ovat komeat. Cesare Maldini pelasi 50- ja 60-luvuilla AC Milanissa 412 ottelua ja voitti kuusi pokaalia. Puolustajalegenda Paolo Maldinin saldot ovat vielä paljon uljaammat: 902 ottelua ja 25 pokaalia.
126 A-maaottelua pelannut Paolo Maldini pelasi koko pitkän ja komean pelaajauransa AC Milanissa, ja toimii nykyisin seuran teknisenä johtajana. Hänet valittiin kolmesti EM- ja kahdesti MM-kisoihin tähdistöjoukkueeseen, ja kahdesti Maldini sijoittui Ballon d’Or-äänestyksessä kolmanneksi.
Vuonna 2016 menehtynyt Cesare Maldini aloitti pelaamisen AC Milanissa ”vasta” 18-vuotiaana edustettuaan sitä ennen synnyinkaupunkinsa Triestinaa. Myös uransa päätteeksi Cesare Maldini pelasi kauden toisaalla, tarkemmin sanottuna Torinossa. Pelaajauran päätyttyä Cesare Maldini toimi muun muassa AC Milanin ja Italian maajoukkueen valmentajana.
18-year-old Daniel Maldini has made his AC Milan debut.
He's the third generation of Maldinis to play for the club after Cesare and Paolo.
He's the third generation of Maldinis to play for the club after Cesare and Paolo.
1 - Daniel #Maldini is the first player born in the 2000’s to play a Serie A encounter with #ACMilan. Dinasty.
#MilanVerona #SerieA
#MilanVerona #SerieA
1950s: Cesare Maldini
1960s: Cesare Maldini
1970s: —
1980s: Paolo Maldini
1990s: Paolo Maldini
2000s: Paolo Maldini
2010s: —
2020s: Daniel Maldini
AC Milan's legendary legacy continues after Daniel made his first Serie A appearance.

LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”