Erling Braut Håland teki Bundesliiga-historiaa – myönsi ottavansa mallia PSG:n tähtihyökkääjästä

Dortmundin teinisensaatio Erling Braut Håland teki perjantai-iltana Bundesliiga-historiaa, kun keltapaidat voittivat Eintracht Frankfurtin 4-0-lukemin Signal Iduna Parkilla.
19-vuotias norjalaishyökkääjä maalasi joukkueensa kolmannen maalin, kun ottelua oli noin vajaa tunti takana. Hänestä tuli samalla historian ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut tekemään peräti kahdeksan maalia viidessä ensimmäisessä Bundesliiga-ottelussaan.
#UCL
Håland on saanut otteistaan reilusti kehuja ja ylistystä. Nuoren maaliruiskun mielestä hänellä on kuitenkin vielä paljon töitä tehtävänä noustakseen yhdeksi maailman parhaista pelaajista, ja toivoo pystyvänsä ottamaan mallia PSG:n 21-vuotiaasta maailmanmestarista Kylian Mbappésta.
– Olen aina sanonut itselleni, että unelmani on tulla yhdeksi maailman parhaista pelaajista, Håland kertoi Bundesliigan kotisivuilla perjantain voiton jälkeen.
– Tiesin jo pienenä että olin hyvä, mutta kuten tiedätte, matka on pitkä. Kun allekirjoitin ensimmäisen ammattilaissopimukseni Brynen kanssa, mietin, että ’tämä on hyvä’. Mutta toisaalta, se ei ole mitään verrattuna muihin.
– Myös silloin, kun olin Salzburgissa, ja aloitin tekemään maaleja siellä, [ajattelin samoin], mutta jos olen realistinen, niin katson aina Kylian Mbappéa. Hän tekee maaleja, mättää niitä Ligue 1:ssä, joten niin, jalkapallossa voi aina saavuttaa uuden tason.
Hålandin Dortmund ja Mbappén PSG ottavat mittaa toisistaan tiistaina Mestarien liigan neljännesvälierissä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan