Turkin alasarjassa kuvattu video levinnyt miljoonille katsojille – hyökkääjän teko kerää kiitosta: ”Omatuntoni ei antanut minun tehdä niin”
Kuva: Getty Images
Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä pyörinyt video Turkin viidenneksi korkeimmalta sarjatasolta Kestelsporin ja Yatagansporin välisestä ottelusta.
Videolla Kestelsporin hyökkääjä Mehmet Kücükdurmus on jo etenemässä maalintekoon, mutta Yatagansporin puolustaja ottaa hänet vielä kiinni. Väliin ehtinyt puolustaja rupeaa kuitenkin linkuttamaan kesken juoksunsa, joten Kücükdurmus lopettaa pelaamisen ja pistää pallon rajasta ulos.
Videota on katsottu eri lähteistä yhteensä miljoonia kertoja.
Kücükdurmus kertoo Goalin haastattelussa, että puolustajan loukkaantuminen toi hänelle mieleen entiset omat vaivansa.
– Minulla oli vastaava loukkaantuminen, enkä pystynyt pelaamaan 6-7 kuukauteen. Muistot niistä päivistä välähtivät mieleeni, kun näin hänen linkuttavan. Olisin voinut tehdä maalin, mutta omatuntoni ei antanut minun tehdä niin.
Kücükdurmus ei koe, että hän olisi tehnyt mitään erityistä.
– En odota saavani mitään palkintoa reilusta pelistä tai mistään. Ihmisten sydänten voittaminen on paljon tärkeämpää minulle.
Hän on tähän mennessä kiertänyt kotimaansa alasarjoja, mutta 25-vuotias Kücükdurmus haaveilee yhä Turkin Superliigassa pelaamisesta.
– Haluaisin jonain päivänä pelata kotikaupunkini joukkueessa Trabzonsporissa. Jalkapallossa voi sattua mitä vain.
Striker races through on goal
Defender pulls up
Striker kicks the ball out
Fair play at its finest
Defender pulls up
Striker kicks the ball out
Fair play at its finest
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit