Onni Valakari noussut kuukaudessa Pafosin parhaaksi maalintekijäksi Kyproksella
Kuva: Juha Tamminen
Kyproksen pääsarjassa pelaava Pafos on lähtenyt lentoon saatuaan joukkueeseen lisää suomalaista osaamista.
Lauantaina Pafos pelasi kuudennen peräkkäisen tappiottoman ottelunsa, kun se voitti Doxa Katokopiasin vieraskentällä 4-0. Pafosin ensimmäisestä osumasta vastasi Huuhkajien toppari Paulus Arajuuri ja maalinteossa onnistui myös keskikenttäpelaaja Onni Valakari.
Kummankin kausi Kyproksella on sujunut nousujohteisesti. Viime kesänä Pafosiin liittynyt Arajuuri, 31, nostettiin tänä vuonna joukkueen kapteeniksi. Valakari, 20, siirtyi Pafosiin vasta tammikuun lopussa, mutta hän on noussut jo joukkueen tämän kauden parhaaksi maalintekijäksi. Lauantain osuma oli Valakarin viides Pafosille yhtä monennessa ottelussa. Hän on Kyproksen pääsarjan maalipörssissä jo jaetulla 10. sijalla.
Pafosin hyvä vire alkoi joukkueen kannalta hieman liian myöhään, sillä ottelu Doxa Katokopiasia vastaan oli runkosarjan viimeinen. Pafos jäi yhden pisteen päähän AEL Limassolista, joka pääsi viimeisenä joukkueena yläloppusarjaan.
– Olemme kahdeksasta edellisestä (sarja)ottelusta onnistuneet voittamaan viisi ja pelaamaan kolmessa tasan. Pafosin pelaajat ansaitsevat ison kunnian tästä. He ovat todella toteuttaneet pelitapaamme. Uskon, että ihmiset ovat huomanneet muutoksemme, mikä on positiivinen asia minulle ja muille valmentajille. Nyt ihmiset uskovat meihin, kommentoi Pafosin päävalmentaja Cameron Toshack seuran Facebook-sivuilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
